The Witcher (Netflix), 2. kausi

Netflixin The Witcherin ensimmäinen kausi oli minulle ehkä pahin pettymys vuosikymmeneen. Katsojalukujen perusteella valtaosa kuitenkin piti näkemästään, ja tämä eriävä mielipide minulle myös kerrottiin poikkeuksellisen reippaasti ja aggressiivisesti. Kaikesta huolimatta muistan ensimmäisen kauden edelleen mitä karmeimpana pettymyksenä. Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täällä.

Ensimmäisellä kaudella tehtiin useita virheitä. Kaikki näyttelijävalinnat trubaduuri Valvattia (Joey Batey) lukuun ottamatta olivat tyystin pielessä. Kyse ei ollut siitä, että valittu näyttelijä olisi ollut ammattitaidoton: he vain olivat aivan väärässä roolissa. Toisen kauden aikana opin sietämään selvästi aikuisemmaksi kasvanutta Ciriä (Freya Allan), ja Geralt Rivialaisena pääosassa nähtävä Henry Cavill on hyvä silloin, kun pysyttelee paikoillaan matalasti muristen. Kankea ja bodarimainen liikkuminen sopii hyvin Teräsmiehelle, mutta Geraltina Cavill näyttää patsastelevalta köntykseltä sulavaliikkeisen ja voimistelijamaisen noiturin sijaan. Velho Yennefer eli Anya Chalotra on edelleen niin väärä valinta rooliinsa kuin ikinä olla ja voi. En varmaankaan koskaan pysty mieltämään häntä Geraltin vastinkappaleeksi. Toinen yhtä huono valinta on Anna Shaffer Triss Merigoldina. Näyttelijässä ei ole mitään, joka toisi mieleen sen Trissin, joka välittyy kirjojen sivuilta ja pelien koodista.

Ensimmäisen kauden toinen merkittävä virhe oli sivuuttaa CD Projekt Redin tekemä visuaalinen pioneerityö. Varsin merkittävä osa katsojista kun on tottunut ajattelemaan The Witcherin maailmaa siten kuin se peleissä esitetään. Ilokseni voin kertoa, että tässä suhteessa tekijät ovat ottaneet opikseen. Toisella kaudella peleistä tuttuja näkymiä on havaittavissa niin puvustuksessa, lavasteissa kuin yleensä maisemien kuvaamisessa. Budjettia on selvästi ollut aiempaa enemmän, joten digitaalitehosteetkin on tehty kunnolla. Aivan erityisen näyttävänä mieleen jää Kaer Morhenin noiturisiirtola.

Vuonna 2019 Game of Thrones oli vielä se kaikkein kovin juttu, joten Netflixin The Witcher päätti monin eri tavoin apinoida esikuvaansa. Tämän seurauksena ruudulla nähtiin runsaasti fyysistä hellää kanssakäymistä kera paljaiden maitorauhasien. Toisella kaudella tekijät tuntuvat luottavan aiempaa enemmän omaan tekemiseensä, eikä paljastelu ole enää itsetarkoitus. Se kaikkein paras toisen kauden uudistus liittyy kuitenkin tarinaan. Enää ei hypitä ajassa edes ja taakse, eikä koko sarjan päähenkilöitä eli noitureita työnnetä jonnekin sivuun. Päinvastoin noiturit saavat niin paljon ruutuaikaa, ettei wanha fani voi kuin katsella tyytyväisenä. Geraltin oppi-isä Vesemir (Kim Bodnia) on juuri sen näköinen ja oloinen kuin kirjoista ja peleistä muistaa.

Tarina jatkaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen kausi lopetti. Samaan aikaan seurataan useita erilaisia tarinalinjoja, jotka vaihtelevat luodun fantasiamaailman suurpolitiikasta aina hyvinkin henkilökohtaiseen kanssakäymiseen Geraltin ja Cirin välillä. Suuret ja sotaisat linjat eri kansojen kesken ovat toki tärkeitä kokonaisuuden kannalta, mutta toisen kauden parasta antia ovat silti ne ruohonjuuritason pienemmät tarinat. Geraltin ja Cirin keskinäisen suhteen kehittyminen on tehty kautta linjan erittäin hyvin, ja perinteinen hirviönmetsästys on sitä kaikkein viihdyttävintä katsottavaa. Kausi alkaa erittäin vahvasti, mutta notkahtaa keskivaiheilla hieman siitä koskaan enää huippukorkeuksiin kohoamatta. Toisaalta samalla luodaan pohja kolmannelle kaudelle. The Witcherinsä ennakkoon tunteville toisen kauden suuri paljastus ei tule yllätyksenä.

TV-sarjan tekeminen on ryhmätyötä, ja toisella kaudella tämä näkyy yllättävällä tavalla. Ajoittain näyttelijöiden tulkitsema dialogi on kaunopuheista ja hyvinkin oivaltavaa, kun taas välillä puhe vaikuttaa teennäiseltä ja tökkivältä. Päättelen tämän johtuvan siitä, että toiset käsikirjoittajat ovat hallinneet dialogin kirjoittamisen paremmin kuin kollegansa.

Netflixin The Witcherin ensimmäinen kausi oli niin huima menestys, ettei tekijöillä ollut oikeastaan mitään syytä ottaa opiksi ensimmäisen kauden puutteista. Toisin kuitenkin kävi, sillä ensimmäisellä kaudella tehtyjä huonoja näyttelijävalintoja lukuun ottamatta oikeastaan kaikki on muutettu aiempaa paremmaksi. Nyt kun vielä Henry Cavill passitettaisiin voimistelutunneille, ja Anya Chalotran Yennefer korvattaisiin kokonaan uudella näyttelijällä, olisi kaikki ainakin lähellä täydellistä.

Netflixin The Witcherin tekijät näyttävät sittenkin tietävän, mitä ovat tekemässä. Toivottavasti kolmas kausi häivyttää ensimmäisen kauden karmeat muistot kokonaan historian hämärään, ja rakentaa yksinomaan tämän toisen kauden pohjalle.