Suomi
Gamereactor
arviot
The Witcher 3: Wild Hunt

The Witcher 3: Blood and Wine (DLC)

Kaikki loppuu aikanaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kolmannen noituripelin toinen ja viimeinen laajennus Blood and Wine kuljettaa Geralt Rivialaisen Ranskasta innoittuneisiin Toussaint'n maisemiin. Sisällöllisesti luvassa on noin kymmenen tunnin mittainen päätarina, ja sen kylkeen vähintään saman verran sivutehtäviä. Päätösjakson timanttisuutta himmentävät ainoastaan tekniset ongelmat.

Kokonaan uudelle alueelle sijoittuva Blood and Wine laittaa paletin uusiksi siten, ettei Geraltia itseään lukuun ottamatta tavata lainkaan pääpelistä tuttuja henkilöitä. Tämän ansiosta tekijät ovat voineet tuoda mukaan tukun romaaneista tuttuja hahmoja. Tarina sisältää hämmentävän paljon enemmän dialogia kuin pääpeli. Ajoittain tuntuukin siltä, että Blood and Winessa keskustellaan enemmän kuin taistellaan. Itse pidän ratkaisua ainoastaan hyvänä asiana. Koko pelin yleinen tunnelma alleviivaa rauhallisuutta: mihinkään ei ole koskaan kiire, ja asiat ottavat juuri sen verran aikaa kuin ovat ottaakseen. Yllättäviin taistelutilanteisiin joutuu vain harvoin, ja silloinkin se tapahtuu yleensä pimeässä metsässä tai kosteassa luolassa.

Tarina aukeaa erittäin tyypillisesti. Kaukaa etelästä saapuu kaksi Geraltille entuudestaan tuttua ritaria. Palmerin de Launfal ja Milton de Peyrac-Peyran tarjoavat noiturille töitä herttuatar Anna Henriettan palveluksessa. Herttuakunnan parempien ihmisten joukossa on tapahtunut useita murhia, joiden tekotapa viittaa epäinhimilliseen alkuperään. Pienen suostuttelun jälkeen Geralt matkustaa Toussaint'n maahan, jonka asukkaat ovat erityisen ylpeitä viineistään.

The Witcher 3: Wild HuntThe Witcher 3: Wild Hunt
Tämä on mainos:

Perille päästyään noituri suorittaa tutkimuksia törmäten pian kirjoista tuttuun Regis-vampyyriin. Tästä alkaa matka, johon sotkeutuvat niin mustasukkaiset puolisot, uljaat ritarit, poliittiset juonittelut, kierot sukulaisuussuhteet, vampyyrit kuin eksistentialistiset pohdinnat elämästä ja kuolemasta. Yksinkertaisena listana tarinan vivahteet saattavat kuulostaa sekametelisopalta, mutta siitä ei ole kysymys. Kerronta pysyy kautta linjan erittäin hyvin kasassa.

Blood and Wine kumartaa fanien suuntaan enemmän kuin koskaan aiemmin, ja siinä sivussa hienostelee enemmän kuin koskaan aiemmin. Siellä sun täällä on viittauksia niin romaanien tapahtumiin kuin oikeaan historiaankin. Välillä huomaa myös pieniä silmäniskuja Game of Thronesiin ja Taru sormusten herrasta -trilogiaan. Mitään näistä ei tarvitse tietää pysyäkseen tarinassa kärryillä. Näiden viittauksien runsaus kielii ennen kaikkea siitä työmäärästä, mikä laajennukseen on upotettu.

Sivutehtävät eivät keksi pyörää uudestaan, vaan rakentavat jo entuudestaan toimiviksi osoittautuneiden ominaisuuksien päälle. Vapaaehtoiset sivupolut tutustuttavat Toussaint'n maailmaan, sen ihmisiin, luontoon ja erilaisten ryhmien välisiin jännitteisiin. Pää- ja sivutehtävät yhdessä muodostavat sen kokemuksen, jolla Blood and Wine jää mieleen.

Pelattavuuteen eniten vaikuttavat päivitykset näkyvät valikoiden käytettävyydessä ja hahmonkehityksessä. Karttaa, tavaroita ja tietosanakirjaa on vihdoinkin helppo ja mukava käyttää. Ehkä parasta on se, että kerran luettu kirja tai muu fragmentti säilyy kirjastossa, vaikka kyseisen opuksen sattuisi pelissä myymään.

Tämä on mainos:

Varsin pitkän ja mielenkiintoisen sivutehtävän jälkeen hahmonkehityspuuhun aukeaa kokonaan uusi valikko, joilla kykyjään voi entuudestaan vahvistaa ja monipuolistaa. Uudet ominaisuudet vaativat paljon kokemuspisteitä, joten täysimittaisen hyödyn saaminen edellyttää New Game+ -tilan aloittamista. Emopelissä aina yhtä mielenkiintoinen aarteenetsintä tekee paluun. Tällä kertaa kohteena ovat kaikkien noiturikoulujen grandmaster-tason miekat ja haarniskat. Muitakin kokeilemisen arvoisia tavaroita löytää matkan varrelta, mutta veikkaan Blood and Wineen asti pelanneiden haluavan keskittyä ennen kaikkea parempien noiturikamojen metsästykseen.

Taistelujärjestelmä on käytännössä sama kuin ennenkin. Uuden hahmonkehityksen voimin Geraltin kykyjä voi suunnata sellaisiin asioihin, jotka tukevat omaa pelityyliä. Itse käytin enimmäkseen miekkaa ja taikuutta, joten laitoin karttuvat kokemuspisteeni näitä ominaisuuksia tukeviin päivityksiin. Pelin yleistä vaikeustasoa kohottamalla taistelut muuttuvat välittömästi astetta mielenkiintoisemmiksi. Taistelun lähestyessä on syytä lukea tietosanakirjasta, millaista petoa vastaan on menossa taistelemaan. Tämän jälkeen noiturin miekka voidellaan asianmukaisella öljyllä, naukkaillaan oikeanlaisia voimajuomia ja valmistaudutaan käyttämään tietynlaista taikaa.

Jokseenkin yllättävästi Geralt perii rempallaan olevan viinitilan, jota voi ja kannattaa päivittää. Ajan kuluessa on ilo katsella oman tonttinsa laajenevan ja kaunistuvan. Sisustukseksi voi laittaa matkoilta löytyneitä aseita, haarniskoja, tauluja tai palkintoja. Mekaniikka on lainattu käytännössä sellaisenaan Bethesdan Skyrim-eepoksesta. Noituri Geralt on aina ollut ammattinsa ja persoonansa vuoksi niin sanottu kiertävä yksinäinen susi, joten viinitilalle aloilleen asettuminen ei istu millään tavalla hänen henkilöhahmoonsa. Samanaikaisesti on pakko myöntää, että oman tukikohdan rakentaminen on hauskaa. Samalla se luo omanlaisensa kotipesän tunnun, jonne voi aina palata reissun jälkeen.

Graafinen ulkoasu on silkkaa silmäkarkkia. Värikkäät ja mäkiset maisemat ovat sellaisia, että ajoittain vuoren laelle pysähtyy ihan vain katselemaan alhaalla avautuvia maisemia. Haarniskat ja puvut ovat päästä varpaisiin täynnä pieniä kirjailuja ja muita yksityiskohtia. Hiukset hulmuavat aidon näköisesti niin leppeässä tuulessa kuin myrskyssäkin. Äänimaailma vaihtelee täysin saumattomasti kaupungin elävästä vilinästä pimeän metsän uhkaavaan hiljaisuuteen. Maailma vain sanalla sanoen elää. Ääninäyttely on sekin erittäin ammattimaisesti toteutettua. Joitakin osuuksia olisi kyllä voinut näyttää silkan puheen sijasta esimerkiksi takautuman avulla, mutta ei tällaisesta pikkuseikasta kehtaa valittaa.

Ne ainoat oikeat valituksen aiheet liittyvät teknologiaan. Välillä kaupungilla vastaantuleva kadunmies ei kävele vaan liukuu tietä pitkin. Portaita ylös kivutessa askeleet saattavat nykiä, uidessa veden loiskiminen näyttää hölmöltä ja kerran koko peli kaatui kesken kiivaimman tehtävän. Kamalinta ovat kuitenkin latausajat. Valikoita selatessa on joskus useamman sekunnin viive, kun haluaa tarkastella varsin mittavaksi kasaantunutta alkemiaraaka-aineiden luetteloa. Harmaita hiuksia on luvassa sen jälkeen, kun kuolema on korjannut: edellisen latauksen palauttamisessa saattaa kestää pahimmillaan toista minuuttia. Tämä on myrkkyä erityisesti silloin, kun kiivaan taistelun jälkeen pelaajan adrenaliinitaso on korkealla, ja haluaisi vain päästä mahdollisimman nopeasti takaisin toimintaan.

Viimeisen vuoden aikana tehtyjen päivityksien ja kahden laajennuksen myötä The Witcher 3: Wild Hunt siirtyy pelien aatelisten joukkoon. Se on interaktiiviselle viihteelle samaa kuin Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta elokuville. Witcher-pelit ja -romaanit ovat Puolan kansallisaarre, josta he ovat syystäkin ylpeitä. Täyttä kymppiä tälle mestariteokselle ei kuitenkaan voi antaa, koska minulle 10/10 edustaa virheettömyyttä. Teknisten ongelmien vuoksi arvosanaa on laskettava pisteellä.

The Witcher 3: Wild Hunt
HQ
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Uusi alue tutkittavaksi, kaikenlaiset hiomiset ja lisäykset pelin toimivuuteen
-
Tekniset ongelmat, mittavat lataustauot, tämä on loppu
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä