The Matrix Resurrections (4K)

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Aikoinaan The Matrix (1999) teki lähtemättömän vaikutuksen elokuva-alaan ja populaarikulttuuriin. Suurmenestys poiki kaksi jatko-osaa, joiden laatu ei yltänyt alkuperäisen elokuvan tasolle, mutta saivat ne silti kerrottua Wachowskien tarinan päätökseen. Kukaan ei siis osannut odottaa, että kahdenkymmenen vuoden jälkeen tulee mahdollisuus palata Matrixiin. Luotu maailma on kuitenkin edelleen sen verran kiehtova, että itse ainakin olin valmis katsomaan, onnistuuko The Matrix Resurrections mullistamaan nykyisenkin kulttuurimme.

Thomas Anderson (Keanu Reeves) on tietokonepelisuunnittelija arvostetussa pelitalossa. Kaksikymmentä vuotta sitten hän kehitti pelin The Matrix, joka on edelleen kovaa huutoa. Suosio ei tullut kuitenkaan helpolla, sillä Thomasin todellisuudentaju on ollut koetuksella pelin luonnista lähtien. Aivan kuin hän olisi itse ollut osa pelin rankkoja tapahtumia. Ongelmaa on saatu korjattua lääkkeillä ja terapialla vuosien saatossa, mutta kun pelitalo pakottaa Thomasin tekemään jatkoa suositulle pelisarjalleen, alkavat todellisuuden rajat taas kaatua.

Ottaen huomioon, kuinka lopullisen päätöksen kolmas Matrix-elokuva, The Matrix Revolutions (2002) antoi alkuperäistarinalle, on The Matrix Resurrectionsin lähtökohta varsin nokkela. Matrix-maailman lainalaisuudet ovat hyvin hyödynnettynä ja syyt toiminnalle käyvät järkeen, jonka ansiosta elokuva pitääkin aluksi hyvin mielenkiintoa yllä. Tarinan edetessä sujuva kerronta alkaa kuitenkin kompastella lukuisiin vastaamattomiin kysymyksiin ja epäloogisiin sekä jopa ristiriidassa aikaisemmin todettujen asioiden kanssa oleviin ratkaisuihin. Tarina ottaa rohkeasti kantaa isojen yhtiöiden pakotukseen lypsää rahaa vanhoilla ideoilla, mikä oli käsittääkseni neljännen Matrix-elokuvankin lähtökohtana. Hauskaa kuittailua ja keskisormen heiluttelua tuotantoyhtiölle jatketaan kuitenkin liian pitkälle jättäen lievästi katkeran tunnelman leijailemaan ilmaan. Tämä saa myös miettimään, onko elokuva tahallisesti yritetty saada floppaamaan, jotta sarjalla lypsäminen loppuisi edes tähän.

Tarinan epätasaisuuden lisäksi elokuvaa vaivaa visuaalinen alisuoritus koviin odotuksiin nähden. Ensimmäinen Matrix kun oli jotain aivan mullistavaa myös visuaalisesti, jonka kokonaisvaltaista huolittelua seurasi näyttävien taistelukohtauksien valtavirtaistuminen ja jopa uusi tapa kuvata asioita. Neljäs Matrix ei onnistu herättämään ihmetystä kuin tasapaksuudellaan. Vaikka toimintakohtauksia on useita ja tilanteet potentiaalia täynnä, näyttää elokuva varsin tavalliselta efektirymistelyltä, joka ei erotu massasta oikeastaan ollenkaan, saati ällistytä jollain täysin ennennäkemättömällä. Taistelukohtauksetkin ainoastaan paljastavat, etteivät näyttelijät ole laittaneet aikaa harjoitteluun, sillä kuvasta leikataan aina toiseen ensimmäisen lyönnin tai potkun jälkeen, jos ei jopa jo kesken toiminnan. Hitaita ja jäykän koreografioituja taisteluja yritetään piilottaa nopean leikkaustahdin ja väkinäisen kameran heiluttelun taakse. Myöskin samaisten temppujen jatkuva uudelleen käyttäminen elokuvan aikana alkaa tympimään. Tämän takia elokuvan toimintakohtaukset ovatkin kliinisiä ja niisä ei ole energiaa. Jälkeenpäin elokuvasta ei oikeastaan jää mieleen yhtäkään kohtausta. Sama ongelma kytee myös elokuvan musiikkipuolella. Siinä, missä alkuperäiset Matrixit nostivat erityisesti elektronista musiikkia suuremman kansan tietouteen ja säveltäjä, Don Davis teki ikimuistoista yhteistyötä Juno Reactorin kanssa loihtiakseen upeita soundtrackeja, ei Resurrectionsista jää mieleen yhtikäs mitään musiikin saralla.

Alkuperäisten Matrix-elokuvien päätähdet Keanu Reeves ja Carrie-Ann Moss ottavat vetovastuun Resurrectionsissakin. Ammattimaisin automaattiottein roolejaan hallitsevat näyttelijät tekevät hyväksyttävää jälkeä, mutta ensimmäisten elokuvien innostuksen ja heittäytymisen tilalla on näkyvissä ennemminkin pientä epävarmuutta hanketta kohtaan ja yleistä väsymystä. Toki tämä istuu hyvin nyt 20 vuotta vanhempiin hahmoihin, mutta intensiivisyyttä ja uskottavampaa kemiaa jää kaipaamaan. Muutamat muut paluun tekevät alkuperäistrilogian hahmot ovat mukana ainoastaan fanien suuntaan kumartamisen nimissä. Tarinan kannalta täysin hyödyttömistä esiintymisistä heitetään jopa vitsiä ja sitäkin epäonnistuneesti. Suurin ongelma elokuvan hahmoissa on kuitenkin kahden täysin väärän näyttelijän kiinnitykset rooleihin. Neil Patrick Harrisin esittämä psykologi on toisaalta toimiva idea, mutta hahmon täyteen potentiaaliin pääseminen ei yksinkertaisesti ole millään muotoa uskottavaa Harrisin "hymypojan" karismalla. Karismasta puheen ollen, uutta agentti Smithiä näyttelevä Jonathan Groff on kaikessa neutraaliudessaan niin unohdettava naama, että Hugo Weavingin alkuperäisessä Matrixissa näyttelemän ikimuistoisen pahiksen roolia ei juuri tämän enempää olisi voinut vesittää.

Vaikkei The Matrix Resurrectionsin visuaalinen ilme ole mitään ihmeellistä, on sentään julkaisun kuvanlaatu viimeisen päälle hiottu. Natiivi 4K-resoluutio on veitsenterävä näyttäen elokuvamaailman tarkasti kaikissa yksityiskohdissaan. Pimeistä yökuvista suurkaupungin kaduilla aina luotijunassa käytävään taisteluun keskellä kirkasta päivää saakka kuvanlaatu pysyy tasaisesti todella tarkkana. HDR-efektein tehostettu väriskaala kaivaa harmaan sävyjä pimeimmissäkin kohtauksissa ja nostaa kirkkaat värit hyvin esiin, josta esimerkkinä mainittakoon tyylikkäin valoin koristeltujen koneiden toiminta pimeissä luolissa, joka on kieltämättä näyttävää seurattavaa. 4K-julkaisun mukana on myös Blu-ray-levy. Tyypillisesti mutta harmillisesti elokuvan teosta kertovat muutamat lisämateriaalit ovat pelkästään Blu-ray-levyllä katsottavissa.

Nykyisten elokuvien laadun ollessa parhaimmillaankin vain kohtuullisen hyviä, ei Matrix Resurrectionsia kohtaan ollut juurikaan odotuksia tai enintään pelon kanssa varautumista pahimpaan. Tältä pohjalta elokuva ei päässyt pahemmin pettämään odotuksia. Elokuva onnistuu saamaan aikaiseksi mielenkiintoiset lähtökohdat ja esittelemään hauskoja ideoita Matrix-maailman jatkuvuudelle. Kuitenkin tarinalliset rakenteet lässähtävät loppujen lopuksi laiskaan käsikirjoittamiseen ja isoihin aukkoihin loogisuudessa. Tähän kun vielä lisätään varsin mitään sanomattomia taistelukohtauksia ja keskivertoefektejä, on lopputulos varsin käden lämpöinen. Kaikista näistä ärsyttävistä ongelmista huolimatta jotain kuitenkin Resurrectionsissa on tehty oikein, sillä sen kahden ja puolen tunnin pituus hujahtaa jostain kumman syystä varsin kivuttomasti jopa toisella katsomiskerralla.