Suomi
Gamereactor
arviot
Submerged: Hidden Depths

Submerged: Hidden Depths

Sisko ja sen veli veden varassa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
Submerged: Hidden Depths

Uppercut Gamesin Submerged-pelieepos vuodelta 2015 on kerännyt kohtuullisesti kehuja ja kulttimainetta vahvalla tunnelmallaan ja kiinnostavalla tutkimuksellisella näkökannallaan. Submergedissa pelaaja pääsi asettumaan vedenpaisumuksen alle jääneen kaupungin raunioita tonkivan sankarittaren nahkoihin. Homman nimenä oli kerätä sairaalle veljelle ensiaputarvikkeita ja samalla selvittää, mistä vesi ja varsinkin rauniot valtaansa ottaneet jättiläiskasvit ovat tulleet? Rauhalliseen pelimaailman tutkimiseen ja kartoittamiseen nojannut seikkailu oli kiinnostava, mutta lopulta vähän itseään toistava elämys, joka oli muutaman tunnin mittaisena meriseikkailuna juuri sopivan kokoinen pieni suuri pelimerimatka.

Suurin osa pelimaailman historiaan liittyvistä kysymyksistä sai ensimmäisen Submergedin varrella jonkinlaisen vastauksen, mutta hämäräperäinen loppukohtaus jätti kaksikon kohtalon arvoitukseksi, ja keväällä 2022 kehittäjät ovat palanneet samoille vesille jatkamaan edellisosan tarinaa. Nyrkkeilyliikkeiden sijaan Uppercut-jengin sopii läpsiä tiiminsisäisiä ylävitosia, sillä Submerged: Hidden Depths petraa oikeastaan melkein joka suhteessa edeltäjäänsä nähden, vaikka seikkailun peruselementit eivät ole liiemmälti uudistuneet.

Submerged: Hidden DepthsSubmerged: Hidden Depths
Tämä on mainos:

Edellisestä Submergedista tuttu sisaruspari saapuu veneellään uuteen veden valtaamaan kaupunkiin, jonka rakennusten katot ja yläkerrokset pilkistävät tuttuun tapaan aaltojen alta. Pytinkeihin ja maamerkkeihin kietoutuneet jättiläiskasvit ovat kuitenkin alkaneet potea kirousmaista tulehdusta, jota maagisia kasvivoimia edellisosassa saanut siskosankaritar osaa parantaa. Sisarukset pistävät tukikohdan pystyyn kaupungin keskellä olevaan kupolinmuotoiseen rakennukseen ja lähtevät uusille parannus- ja tutkimusmatkoille selvittämään, mistä oikein on kyse.

Hidden Depthsin rakenne muistuttaa varsin paljon edellisosan meininkiä. Kaupungissa on kymmenen parannusta kaipaavaa suurempaa kasviskerrostumaa, jotka ovat valloittaneet huomattavimpien julkishallinnon ja kulttuuritoiminnan rakennusten pinnan yläpuolella pilkistävät osat. Tällä kertaa tajuissaan oleva velipoika kipparoi moottorivenettä, mutta sisko hoitaa jälleen isompien rakennusten tutkimisen ja parantamisen ja kiipeillen Uncharted-henkisesti rakennusten värikkäillä jalansijoilla. Edellisessä osassa pytinkien seinillä ja raunioissa seikkaileminen oli vähän kömpelösti toteutetusta kiipeilystä huolimatta kiinnostavaa ja päätähuimaavaa touhua, ja Hidden Depths onneksi parantaa nimenomaan tämän osa-alueen toteutusta. Ensinnäkin sankarittaren kiipeily on muuttunut notkeammaksi ja rivakastahtisemmaksi niin, että hahmon ohjastaminen tuo entistä enemmän mieleen Nathan Draken vauhdikkaan liikehdinnän. Tasamaalla juoksenteleva sankaritar tuntuu ajoittain kääntyilevän vähän nihkeästi, mutta kiipeillessä kasvanut nopeus ja notkeus piristävät jo valmiiksi päätähuimaavaa touhua melkoisesti.

Submerged: Hidden Depths

Ensimmäisen Submergedin luolastomaisten kohteiden tutkiminen muuttui pidemmän päälle turhan suoraviivaiseksi paikasta toiseen siirtymiseksi, mutta nyt meininkiin on kaiken kaikkiaan lorahtanut mukaan astetta tutkimuksellisempaa ja enemmän keskittymistä vaativaa otetta. Ylipäätään rakennuksiin pääseminen edellyttää pientä aivotyöskentelyä, kun pelaajan pitää veneen avulla vetää tikkaiden alaosia sankarien ulottuville, työntää veneellä rakennustelineitä kulkemista helpottamaan ja niin edelleen. Myös rauniot ovat muuttuneet entistä sokkelomaisemmiksi ja enemmän kerättävää ja löydettävää pursuaviksi aarreaitoiksi, jonka keräämättä jääneitä artefakteja kelpaa palata etsiskelemään mainion pikamatkustustoiminnon myötä.

Tämä on mainos:

Olisin mielelläni nähnyt vastaavan fast travel -toiminnon myös ykkösosassa helpottamassa pelimaailman tutkimista, mutta Hidden Depthsin aiempaa suuremman kaupunkimiljöön tutkimisen suhteen pikamatkailumahdollisuus on entistä tervetulleempi uudistus. Toisaalta pääluolastojen suorittaminen niiden kasveja parantamalla palauttaa sankarit edellisosan tavoin seikkailun keskusalueelle eli kupolirakennukseen, jossa tarina etenee parannustoimenpiteiden jälkeen tutuin sarjakuvaruuduin valottaen sitä, mitä sisarukset ovat puuhanneet Submerged-seikkailujen välissä. Edelliskerralla nämä sarjakuvapaneelit paljastivat pelimaailmassa tapahtuneet muutokset, mutta nyt tuttu Submerged-mysteeritunnelma säilyy ilmassa yllättävän tehokkaasti, kun pelaaja saa ruutu kerrallaan tietää, mitä sisaruksille on tapahtunut seikkailuiden välisenä aikana.

Submerged: Hidden DepthsSubmerged: Hidden Depths

Kiipeiltävien kohteiden välillä luoviminen vesiteitse näyttää ja tuntuukin pitkälti samalta kuin ennenkin. Veneen nokassa päivystävä sisko voi tiirailla lähiympäristöä kolmio-napin takana käyttöön otettavalla kaukoputkella, jonka kautta keräiltäviin kohteisiin ja parannettaviin jättikasveihin luotava katsekontakti saa kyseisen kohteen näkymään pelin maailmankartalla. Näin ollen Hidden Depthsin maailmassa on edellisosan tavoin kiva vain seilailla ja ajelehtia kiireettömästi keräillen ja tutkien juuri sen verran kuin mieli sattuu tekemään, ja edellä mainitun pikamatkustusmahdollisuuden myötä huolettomat hamstrausreissut onnistuvat entistä helpommin.

Uudistuksista oleellisin ja seikkailua jonkin verran muuttava käänne liittyy pelimaailman kartoittamiseen. Veneestä tai rakennusten näköalapaikoilta tiirailun lisäksi kerättäviä kohteita voi saada kartalle näkyviin kiipeämällä erilaisille näköalapaikoille, joiden huipulla odottavia soihtuja sytyttämällä kaikki lähitienoilla olevat keräily- ja tutkimuskohteet ilmestyvät kertaheitolla kartalle. Ensimmäisen Submergedin maailmassa ei tällaisia muista avoimen maailman peliseikkailuista innoittuneita tiirailupaikkoja ollut, mutta nyt Hidden Depthsissa salaisuudet ja tekemisen määrä muuttuvat helpommin lähestyttäviksi. Artefaktin tai salaisuuden tarkka paikallistaminen kuvakkeen perusteella on tietysti omanlaisensa savotta varsinkin monikerroksisissa raunioissa, kun kartalle luolaston päälle lätkäisty artefaktikuvake suo ainoastaan suuntaa-antavan vaikutelman esineen sijainnista. Kupolinalainen tukikohta ei siis toimi pelkkänä näyttämönä tarinan edistämiselle, vaan tehdyt tavaralöydöt ja erikoisemmat kerätyt kasvilajit muuttavat tukikohtaa upeannäköiseksi ja värikkääksi ilmestykseksi, joka on lähinnä kosmeettinen lisäys seikkailuun.

Submerged: Hidden DepthsSubmerged: Hidden Depths

Tähystyspaikat kuitenkin herättävät vähän ristiriitaisia ajatuksia. Tykkäsin kovasti alkuperäisen Submergedin koruttomasta meiningistä, ja ymmärrän toki suuremman mittakaavan Hidden Depthsissa pikamatkustuksen ja tähystyspaikkojen kaltaisten helpotusten perustelevan paikkaansa, mutta taas toisaalta tähystyspaikkojen vinkkien avulla pelaaminen valahtaa liian helposti suorittamiseksi ja tavaroiden keräämiseksi. Toki keräilyvietiltään astetta vimmaisemmat pelaajat pääsevät toteuttamaan itseään ja perehtymään näin astetta suoraviivaisemmin pelimaailman salaisuuksiin ja nähtävyyksiin niin näyttävien maamerkkien kuin kasvipohjaisiksi muuttuneiden vesieläinten bongailujen muodossa. Tekemisen ja näkemisen määrässä Hidden Depths ei todellakaan petä, mutta uudet suunnitteluratkaisut tarjoavat eri tasoisille kippareille vähän helpotusta salaisuuksien etsimiseen. On myös hyvä muistaa, että tähystyspaikkojen antia ei ole tokikaan pakko hyödyntää.

Hidden Depths ei valitettavasti hyödynnä väistyvän konsolisukupolven teknologisia kehitysaskelia kerronnassaan. Vaikka jatko-osalle ominaiset sisällön monipuolistamiset ja syventämiset ovat muilla pelin osa-alueilla varsin kouriintuntuvasti esillä, tarinointiin ei ole kauheasti lyöty lisäpaukkuja. Näyttävät pelihahmot esiintyvät kyllä edukseen komeissa välianimaatioissa, mutta esimerkiksi varsinaista dialogia ei edelleenkään kuulla, vaan siskolla on tapana puhua itsekseen tarinan tapahtumista kyseisten välivideoiden jälkeen. Ensimmäisessä Submergedissa ihmisäänten kuulumattomuus sopi yksinäisen siskon seikkailuiden kuvaamiseen, mutta on harmi, että kerrontakeinot tai juonenkuljetus eivät juuri villiinny uusille tasoille, vaikka aktiivisten päähenkilöiden määrä on tuplaantunut. Sisko ja veli jäävät aivan yhtä etäisiksi kuin edelliskerrallakin, vaikka sisko vähän jotain jännitteisistä väleistä toisinaan mumiseekin. Suomenkieliset tekstitykset eivät verso liiemmälti kiusallisia käännöskukkasia, mutta ajoittaiset kirjoitusvirheet ja kesken katkeilevat sanat eivät nekään tee vaikutusta. Suomi-Submergedin käännös olisi siis kaivannut viimeistä tarkistus- ja hiontakierrosta, jollaista tuskin on luvassa jo tovi sitten julkaistuun peliin.

Submerged: Hidden DepthsSubmerged: Hidden Depths

Vaikka päätarina jättääkin edelleen kasvun- ja syventämisen varaa, edellä mainitut luolastot ovat saaneet pintaansa myös ympäristöjen sisäistä kerrontaa, kun siskon käsivarren kasvivoimat herättävät paikalleen jähmettyneitä kasvi-ihmisiä liikkumaan ja näyttämään pelaajalle dioraama-henkisiä väläyksiä siitä, mitä kaupungissa on tapahtunut, kuten velipojan merestä noukkimia menneen maailman artefakteja kupolitukikohdan pöydille näytille.

Upeat vesiefektit ja yksityiskohtaiset hahmomallit ottavat ainakin PS4:n tehoista kaiken irti, sillä latausajat ovat todella mittavia, ja ruudunpäivitys nykii harmittavan paljon silloin, kun sankareiden vene kyntää aaltoja. Tekniset kompuroinnit eivät kuitenkaan pääse syömään pelin vahvaa tunnelmaa, sillä vuorokauden ajat vaihtuvat näyttävästi ja kasvipohjaiset kalakaverit pyörivät veneen ympärillä juuri sopivan tiheästi. Jokainen kymmenestä parannustoimenpiteitä kaipaavasta rakennelmasta on vähintäänkin näkemisen arvoinen pulmakompleksi, joiden värikkyys ja monitasoisuus eivät taatusti petä, vaikka Hidden Depths saakin PS4-konsolivanhuksen raudan venymään ja paukkumaan.

Submerged: Hidden Depths on hiljan ilmestyneen FAR: Changing Tides -eepoksen ohella yksi kuluvan pelikevään parhaista meriseikkailuista. Hidden Depths on mainio esimerkki alkuteokselle uskollisesta jatko-osasta, joka kuitenkin nostaa panoksia meininkiä hienovaraisesti uudistavilla suunnitteluratkaisuilla ja kiinnostavan kuvasuunnittelunsa myötä. Mikäli Submerged-sarjan laatu nousee vedenpinnan tavoin osa osalta tällaisella tahdilla, olisin erittäin mielelläni vastaavassa nesteessä mahdollisen kolmososankin kanssa, jossa uudet ideat ja teemat toivottavasti virtaavat astetta näkyvämmin ja railakkaammin.

HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Näyttävä pelimaailma, pelaamisen ja tekemisen määrä, uudet seikkailemiseen ja tutkimiseen liittyvät mekaniikat, entistä vauhdikkaampi ja tyydyttävämpi kiipeily
-
Jäykkä ohjattavuus juostessa, vähän etäisiksi jäävät pelihahmot, PS4-version suomenkielisen käännöksen kirjoitusvirheet ja hiomattomuus, tähystyspaikat helpottavat seikkailemista ehkä vähän liikaakin
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä