Suomi
Gamereactor
arviot
Splatoon 2

Splatoon 2: Octo Expansion DLC

Laajennus nostaa tarinatilan silkasta opastusosiosta aidosti omaksi pelimuodokseen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Splatoon 2 on ennen kaikkea moninpeliräiskintä, mutta julkaisussa mukaan laitettu kampanja oli sekin nautittava paketti. Tämä siitäkin huolimatta, että kyseessä oli lähinnä pitkä opastusosio varsinaiseen moninpeliin. Tarina oli melkoisen helppo varsinkin niille, jotka olivat jo pelanneet ensimmäisen pelin Wii U:lla.

Octo Expansion lisää mukaan roimasti yksinpelisisältöä, ja samalla vaikeustasoa nostetaan reippaasti. Lisätty haastetaso tekee myös sen, että pelaaminen tuntuu aiempaa palkitsevammalta. Lisäksi nyt pelataankin pahiksilla.

Agent 4 on korvattu Agent 8:lla eli octarianilla. Muisti on mennyt, ja vain lyhyt viesti linkittää menneisyyden ensimmäiseen peliin. Esittelyn jälkeen onkin aika lähteä suorittamaan kaikkiaan 80 uutta tehtävää, joissa ei armoa anneta haasteen osalta. Tarkoituksena on siivota tietä eteenpäin maanalaisissa tunneleissa, ja avuksi saadaan puhelin nimeltä CQ-80. Määränä on löytää neljä esinettä, joilla päästään luvattuun paratiisiin. Tämä paikka näyttää kovasti Inkopolis Squarelta, jossa siis inklingit käyskentelevät vapaasti. Mukana on paljon viittauksia aiempiin tapahtumiin, ja pelaajan ymmärrystä eri henkilöhahmoista syvennetään merkittävästi.

Splatoon 2Splatoon 2Splatoon 2Splatoon 2
Tämä on mainos:

Jokaisessa kentässä on oma riskin ja onnistumisesta saatavan palkinnon tasapaino. Valittava vaikeustaso riippuu käytössä olevasta aseistuksesta, ja epäonnistumisen jälkeen on kaikki tehtävä alusta. Toimeen lähdettäessä on lisäksi maksettava jonkinlainen pääsymaksu. Lisälatauksen rakenne on selvästi erilainen kuin Hero Modessa. Pelin sisäistä maksua vastaan voi liian vaikean tehtävän jättää suorittamattakin. Splatoon 2:n laajennus tuo mieleen Super Mario Lost Levelsin, ja kestoa on noin kahdeksan tunnin verran. Haastetta totisesti piisaa, mutta jokaisen suoritetun tehtävän jälkeen haluaa tehdä seuraavankin.

Laajennuksen avulla Splatoon 2 muuttuu askeleen verran lähemmäksi kolmiulotteista tasoloikkapeliä. Samalla monet haasteet havainnollistavat sarjan mahdollisuuksia antaen pelaajille ajatuksia siitä, miltä Splatoon 3 mahdollisesti aikanaan näyttää. Splatoonissa on potentiaalia myös hyväksi yksinpeliksi.

Kokonaisuutena Splatoon 2:n Octo Expansion muuttaa pelkkää opastusosion virkaa toimittaneen yksinpelin ihan omaksi pelimuodokseen. Kaikki on aiempaa parempaa niin suunnittelun, luovuuden kuin haasteenkin osalta. Mukana tulee mahdollisuus pelata octarianeilla verkossa, ja muutakin tavaraa moninpeliin on lisätty. Moinen meinasi kokonaan unohtua, sillä yksinpeliosuus laajennuksessa on jo riittävän nautittava.

Splatoon 2Splatoon 2Splatoon 2Splatoon 2
Tämä on mainos:
Splatoon 2Splatoon 2Splatoon 2Splatoon 2
HQ
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Uusi maanalainen maailma yhtä hurmaava kuin peruspelikin, jokainen kenttä on haastava ja omintakeinen, endgame innostaa jatkamaan pelaamista
-
Kerättävien esineiden puute, octarianeja ei juurikaan voi tuunata
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä