Suomi
Gamereactor
arviot
Season: A Letter to the Future

Season: A Letter to the Future polkaisee vähän vaappuen uuteen aikakauteen

Zen ja leikekirjan kunnossapito

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

2020-luku on osoittanut koronapandemioineen ja Ukrainan sotineen sen väistämättömän seikan todeksi, että historia ei ole päättynyt tai loppunut. Ainoa pysyvä asia maailmassa lieneekin lopulta muutos ja ihmisen jännitteinen suhtautuminen tuntemattomaan tulevaisuuteen. Näistä teemoista ammentava Season: A Letter to the Future seuraa turvallisesta kotikylästään elämänsä matkalle lähtevää Estelleä.

Nuori sankaritar on saanut tehtäväkseen taltioida kameralla ja nauhurilla maailmassa tapahtuvia ilmiöitä. Kylän asukkaat ja muualla pelimaailmassa palloilevat ihmiset puhuvat seuraavan "Season"-ajanjakson alkamisesta, jonka jälkeen kaikki saattaa olla paremmin. Mistä oikein on kyse, ja miksi juuri Estelle on valittu nousemaan pyörän selkään ja polkemaan yksin näyttävissä - mutta autioituneissa - maisemissa? Tämä arvio sisältää arvioinnin nimissä pelin tapahtumien ja teemojen avaamista ja pohdintaa, joten ilman ennakkotietoja pyörän selkään loikkaamisesta ja seikkailun aloittamisesta kiinnostuneiden kannattaa tässä vaiheessa pohtia, verottaako peliä valottavan arvion lukeminen mahdollista löytämisen ja tutkimisen riemua.

Season: A Letter to the FutureSeason: A Letter to the Future
Tämä on mainos:

Season: A Letter to the Future eroaa kiinnostavasti niin ikään autiossa mutta persoonallisessa maailmassa pelaajaa juoksuttavista esikuvistaan, vaikka selkeitä yhtymäkohtia onkin havaittavissa. Seasonin kiinnostava sarjakuvamainen ilme ja esimerkiksi erilaisiin kulttuureihin kuuluvien hahmojen vaatetukset tuovat mieleen niin ikään itämaista estetiikkaa henkivän Journey-seikkailun (2012). Seasonin maisemissa törröttävien raunioiden kiireetön ja konfliktiton koluaminen taas vie ajatukset taannoisen Submerged: Hidden Depths -pelin (2022) osittain uponneen kaupungin rakennusten ja maamerkkien tutkimiseen.

Seasonin varsinaisen päänäyttämön eli metsäisen laakson nähtävyyksien ihmetteleminen ja pyöräily paikasta toiseen autiossa ja hiljaisessa pelimaailmassa palauttaa mieleen Death Stranding -pelin (2019) kävelyvetoisen kulkemisen, vaikka Seasonin sinänsä näyttävä ja päheä pyöräily jättääkin välillä toivomisen varaa. PS5-konsolin Dualsense-ohjain tarjoaa haptisella palautteellaan kiinnostavaa vastetta pelaajan näppituntumaan. Pyörän polkimia jäljittelevät L2- ja R2-painikkeet kuopaisevat mukavasti sormia vasten jokaisella polkaisulla, ja vauhdikkaissa alamäissä pelaaja voi rennosti keskittyä maisemista nauttimiseen, kun polkemista ei luonnollisesti tarvita.

Season: A Letter to the FutureSeason: A Letter to the FutureSeason: A Letter to the Future

Valitettavasti Estellellä on esimerkiksi teiden reunoilla oleviin kaiteisiin törmäillessään tapana pysäyttää liikkuminen kokonaan ja nousta pyörän selästä vähän kömpelönnäköisesti. Seasonin rauhalliseen tunnelmaan ei olisi missään tapauksessa sopinut hahmon ilmaan paiskaava räsynykkeanimaatio, mutta pyöräily saisi olla vielä astetta sujuvampaa. Season ei myöskään kauheasti ilmoittele, mistä kohdista pelaaja voi ajaa teiden ulkopuolella pyörällään. Vapaata seikkailua ja pelimaailman uteliasta tutkimista painottava Season on rajaamassa pelaajan etenemistä hyvin usein näkymättömillä seinillä. Näyttävien maisemien halki suhailu on kuitenkin toimiessaan hyvin vaikuttava elämys, mutta pelikokemus on ehdottomasti ehkä toimivimmillaan silloin, kun Estelle tutkii jalkapatikassa kiinnostavia maisemia.

Tämä on mainos:

Edellä mainittu pyöräileminen ohjattavuusongelmineen ei ole valitettavasti ainoa tekninen sudenkuoppa Seasonin pinnassa. Myös jalan liikkuvalla Estellellä on tapana jumiutua maastossa juostessaan erilaisiin tienpinnan tai maaston reunoihin tai sitten leijailla muutaman kerran maanpinnan yläpuolellakin. Näyttävien maisemien ihaileminen kärsii jonkin verran nykivästä ruudunpäivityksestä, mutta onneksi latausajat ovat ihailtavan lyhyitä.

Season: A Letter to the Future kuljettaa Estelleä tämän Caro-kylän kotoisilta kujilta valtavaan laaksoon, jossa Estellen on mahdollista toteuttaa tutkimuksiaan ennen Season-aikakauden päättymistä. Laaksoon päästessä pelaaja saa tutkia alueen nähtävyyksiä ja jututtaa evakuointia odottavia siviilejä haluamassaan työjärjestyksessä, mutta Season tarjoaa yllättävän vapaat kädet tutkimustyöhön jo laaksoa edeltävillä pienemmillä alueilla. Estellen leikekirjaa täytellään yhdelle alueelle omistettu muistikirjan aukeama kerrallaan, johon Estelle voi liimailla ottamiaan valokuvia, löytämiään dokumentteja tai piirroksia, joita pelinsisäisellä kursorilla napauttamalla mikrofonilla otettu äänitiedosto lähtee käyntiin.

Season: A Letter to the FutureSeason: A Letter to the Future

Valokuvaaminen tapahtuu räiskintäpelimäisesti tähtäillen ja kameran suljinta käytellen olkapainikkeilla, ja nauhurin voi naksauttaa päälle, kun pelaaja on siirtynyt kolmiopainikkeella ensimmäiseen persoonaan ja tähtäilee mikki kourassaan äänenlähdettä. Seasonin näyttävä visuaalinen ilme saa pirtaansa lisäsävyjä erinomaisen äänimaailman ansiosta, kun hiljaisessa maailmassa ääntelevät elikot ja korkealla maastossa ulvova tuulenviri kuuluu kaiuttimista erinomaisesti. Patoalueella omiaan mutisevat maagiset muistokukat taas tarjoavat Dualsensen kaiuttimista värisevine monologeineen karmiviakin muistoja laakson tapahtumiin liittyen.

Tietyn määrän löytöjä leikekirjaan länttäämällä Estelle voi avata kyseisen alueen aukeamalla koristeeksi tarkoitettuja piirroksia. Aluekohtaisen löytömittarin ponnahdettua täyteen pelaaja voi kuulla sankarittaren omia mietteitä alueesta ja sen asukkaista samalla, kun pelin kamera panoroi täytettyä aukeamaa. Valitettavasti tämä ratkaisu alleviivaa Seasonin sinänsä kiinnostavan tutkimisen perustavanlaatuista ongelmaa: pelaaja voi halutessaan fuskata ottamalla kameralla lähinnä kuvia esimerkiksi taivaasta ja metsästä, ja sopivan kuvamäärän saavuttaneen pelaajan katsotaan läpäisseen alueen. Toisaalta tämä ratkaisu sopii Seasonin pioneerihenkiseen tutkimiseen ja hetken ikuistamisen tematiikkaan, kun kaikkia tiedonmurusia ei ole pakko kerätä eikä salaisuuksia ole välttämätöntä ratkoa. Itse nuuskin pelin hyvin innokkaasti ja läpikotaisesti loppuun noin viidessä tunnissa, pokkasin kaikki trophy-pokaalit ja sain suuren osan salaisuuksista ratkaistua.

Season: A Letter to the FutureSeason: A Letter to the FutureSeason: A Letter to the Future

Ihmisten karuja kohtaloita ja surullisia teemoja vilisevän Seasonin tarina tuntuu kuitenkin Wavetale-pelin (2021) kiinnostavan maailman tavoin säästelevän itseään ja salaperäisiä teemoja mahdollista jatko-osaa varten. Estellen Caro-kylä on säästynyt ulkomaailmassa ilmateitse liikkuvilta ilmiöiltä, ja sankaritar saa äitinsä muistoista voimaa ammentavan erikoisriipuksen, jonka suojassa Estelle voi tutkia pelimaailman erikoisempiakin ilmiöitä. Varsin monimutkaisesti selitetty taustatarina yliluonnollisine ilmiöineen saa patoalueelle siirryttäessä onneksi kiinnostavia lisätasoja, kun pelimaailman tapahtumia omilla tavoilla hyödyntäneet, astetta uskonnollisempaan ja militantimpaan lähestymistapaan nojaavat tahot ovat jättäneet jälkensä laaksoon ja tämän asukkaisiin. Seasonin maailmassa uni- ja ajatteluhäiriöitä aiheuttaneet ilmiöt vievät ajatukset kiinnostavalla tavalla nykymaailman salaliittoteorioihin esimerkiksi 5G-aaltoihin ja rokotteisiin liittyen.

Muistoista luopumisen, epävarmuuden ja surun keskellä elävät laakson asukkaat tarjoavat onneksi kiinnostavan yksilöllisiä näkökulmia ja tarinoita Seasonin omituiseen maailmaan, mutta salaisuuksien selviäminen ja valottuminen riippuu lopulta siitä, kuinka innokkaasti pelaaja jaksaa tonkia ja tutkia pelimaailmaa. Tässä Season-osassa vierailematta jäävillä paikannimillä kiusoitteleminen rokottaa tunnelmaa valitettavan paljon, kun suuressa laaksossa seikkaileva pelaaja alkaa päästä seikkailun makuun, ja kohta sitten katsellaankin jo lopputekstejä. Toisaalta noiden yksilövetoisten tarinoiden kohdalla pelimaailma aukeaa parhaimmillaan ja kiinnostavimmillaan hyvinkin kouriintuntuvasti. Satuin juttelemaan erään nuoren pojan kanssa ja suostumaan itselleni kokonaan tutkimatta jääneelle pelialueelle suuntautuvaan pyöräretkeen, jonka varrella kuulin jos jonkinnäköistä juorua ja tarinaa laaksosta ja sen ihmisistä.

Season: A Letter to the FutureSeason: A Letter to the Future

Season: A letter to the Futuren kiinnostavin anti kätkeytyy näyttävän pelimaailman yksittäisten nähtävyyksien ihailuun, mutta hieman harmittavasti tutkiminen ja leikekirjan kokoaminen eivät aivan lunasta potentiaaliaan. Tämä on harmi, sillä pelin maailmassa olevat aikalaishulluudesta kertovat julisteet, dokumentit ja hieman Control-pelin (2019) hengessä tuotetut ihmisten näyttelemät pätkät ovat kyllä yhyttämisen ja vilkaisemisen arvoisia kautta linjan.

Season: A letter to the Future on kaiken kaikkiaan kiinnostava ja omaleimainen pelinavaus vuoden 2023 seikkailuelämysten suunnasta. Parissa illassa koluttavissa ja koettavissa oleva tutkimusmatka onnistuu herättämään ongelmistaan huolimatta pelaajan kiinnostuksen sekä tarjolla oleviin nähtävyyksiin että mahdollisen jatko-osan tapahtumiin.

HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Salaperäinen ja kiinnostava tunnelma, audiovisuaalinen persoonallisuus ja laadukkuus, pelaamisen ja tutkimisen määrä, koukuttava tutkiminen ja leikekirjan täyttäminen
-
Tekniset ongelmat ruudunpäivityksen ja ohjattavuuden osalta, fuskaamismahdollisuudet leikekirjan täyttämisessä, juonenkuljetus ja tarinointi eivät pääse täyteen potentiaaliinsa
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä