Pokémon Scarlet/Violet on positiivinen edistysaskel pitkäikäiseen sarjaan

Pidän Pokémon-peleistä, mutta on ollut helppo huomata, miten vähän muutoksia sarjaan tehdään jokaisen uuden osan myötä. Pieniä lisäyksiä ja muutoksia toki tehdään runsaasti, mutta mitään todella uutta ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Tällä kertaa vaikuttaa siltä, että Game Freak on käyttänyt niin sanottuja spinoff-pelejä astinlautana uusille ideoille, joita on nyt aika hyödyntää niin sanotussa pääsarjan pelissä. Pokémon Scarlet/Violet on muodostumassa erittäin mielenkiintoiseksi. Pääsin testaamaan menoa 90 minuutin ajan ennakkoon.

Testaamani jakso ei alkanut alusta, vaan oman henkilöhahmoni kokemustaso oli luokkaa 25, ja mukana oli kokonainen joukkue erilaisia taskuhirviöitä. Lisäksi suurin osa karttanäkymästä oli auki, pääsin ratsastamaan Legendary-Pokémoneilla ja niin edelleen. Toisin sanoen pääsin katsomaan isoa osaa itse pelistä, mutta se tarina jäi edelleen hämäräksi.

Pääsin kuitenkin kokeilemaan monia uusia ominaisuuksia, kuten Victory Roadia. Se on hyvin samanlainen kuin aiemmissa Pokémon-peleissä. Maailmassa matkataan kaupungista toiseen, vieraillaan saleilla, otetaan vastaan haasteita ja lopulta otetaan yhteen salin pomon kanssa. Ennakossa kohtasin ruohotyypin salipomon Brassius, ja taiston aikana hänen Pokémoninsa käytti Terastallizing-tekniikkaa. Kysymys on hyvin samanlaisesta kuin Mega Evolutionista ja Gigantamaxingista, joten Terastallizing-ominaisuus ei ole mitenkään erityisen jännittävä.

Path of Legends on sen sijaan hieman erilainen. Suuntasin Paldean alueella etsimään behemothin Pokémonia. Kiipesin Koraidonin selkään, mikä onkin oikein mahtava juttu tehden liikkumisesta nopeampaa. Lopulta löysin massiivisen kokoisen Klawf-olion. Seurasi perinteinen pomotaisto, jossa taskuhirviön terveyspalkki on paljon tavallista mittavampi. Jonkin ajan kuluttua Klawf luikki pakoon, joten takaa-ajoon oli ryhdyttävä. Seurasi se toinen ja lopullinen taisto. Tämä osuus tuntui enemmän tarinalliselta kuin pelillisesti haastavalta, mikä oli kai tarkoituskin.

Starfall Street käski suunnata Star-joukon tukikohtaan, ja ensin piti piestä ympäriinsä juoksentelevia Team Star Grunt Pokémoneja. Työn tosin teki se oma Pokémon-joukko, jota piti itse vain ohjata oikeaan suuntaan. Pelaamisessa ei siis tarvita mitään strategiaa. Onneksi sitten seurasi pomotaisto tukikohdan pomoa Melaa vastaan. Kohtaaminen oli koko testihetken vaativin.

Erilaiset Path-tehtävät ovat mukavia, sillä pelaaja voi matkata miten haluaa, ja suorittaa tehtäviä haluamassaan järjestyksessä. Aidosti avoin maailma on erittäin isokokoinen, ja se on tälle pelisarjalle positiivinen asia. Taistelun alkaessa ei siirrytä erilliseen tappeluruutuun, vaan taustalla muut toimittavat askareitaan niin kuin ennenkin. Nintendo Switch tuottaa omat rajoituksensa, sillä ympäristössä ei ole ainakaan liiaksi yksityiskohtia. Olkoonkin, että tulos on parempi kuin aiemmassa pelissä Legends Arceus.

Lataustauon huomasin vain siirtyessäni sisään rakennukseen tai alueen pääkaupunkiin. Ne villit Pokémonit ilmaantuvat eteen varsin äkkinäisesti, eikä niitä näe samoilemassa ympäriinsä taustalla. Paldean alueessa on silti oma viehätyksensä, ja erilaisia maisemia riittää.

Pääsin testaamaan myös moninpeliä, ja pelin maailmaa voi tutkailla kavereiden kanssa ilman rajoituksia. Kaikki todellakin näyttää toimivan sujuvasti ilman sen ihmeempiä ongelmia.

Peli tuntuu selkeältä parannukselta tuttuun ja turvalliseen vanhaan muottiin. Tarina kerrotaan eri tavalla ja maailma on aiempaa avoimempi, mutta muutos ulottuu yksityiskohtiinkin. Mukana on uusia liikeanimaatioita ja taistelut ovat aiempaa näyttävämpiä unohtamatta sitä, että Pokédex on nyt enemmänkin matkaopas tietosanakirjan sijasta. Oman pelihahmon voi tehdä mieleisekseen selvästi vapaammin erilaisine ominaisuuksineen. Kyseessä ei siis ole laiskasti tehty jatko-osa, vaan jotain uutta.

Odotan innolla pelin julkaisua. Uusia ominaisuuksia tunnutaan testanneen ensin vuosien ajan muualla, ja nyt ne lisätään mukaan peliin Pokémon Scarlet/Violet. Toivottavasti sama edistyksellinen tuntuma kantaa lopulliseen julkaisuun saakka.