Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
No Time To Die

No Time To Die

Sekavaksi ravistettua kaksoisagenttirytinää

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
No Time To DieNo Time To DieNo Time To Die

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Ian Flemingin kynäilemä James Bond on 1960-luvun alussa valkokankaille siirryttyään pitänyt kevyen toimintahutun ystävät tyytyväisinä, ja yli 60 vuotta liikkuvan kuvan puolella viettänyt Bond on tehnyt myös pääasiassa laadukkaan sivu-uran videopelienkin puolella. Raren GoldenEye-eepos vuodelta 1997 lukeutuu heittämällä agenttipelien A-luokkaan, eivätkä EA:n toimintaseikkailut vuosituhannen alussa olleet nekään hullumpia.

Valkokankaalla Bondin hahmo on ottanut 2000-luvulla varsin pitkiä kehitysaskelia. Nohevista repliikeistään, päheistä erikoisvarusteistaan ja notkeista naistenkaatoliikkeistään tunnetun agentin seikkailut ovat Daniel Craigin aikakautena saaneet pintaansa astetta realistisempia ja teknotrillerimäisempiä näkökantoja vaihtelevin tuloksin. Craigin pelinavaus Bondina eli Casino Royale (2006) koostui aika intensiivisestä kortinlätkinnästä, kun taas Quantum of Solace (2008) oli traagisista tapahtumistaan huolimatta aika unohdettavaa toimintahuttua. Craigin viimeisen Bond-esiintymisen ympärille rakentuva No Time to Die -leffa onkin sitten sangen kompromissihenkinen kokonaisuus, joka meinaa kompastella omaan melkein kolmetuntiseen pituuteensa ja liian runsasväkiseksi ryöpsähtäneeseen hahmokaartiinsa.

Tämä on mainos:

Erinomaisen True Detective -dekkarisarjan ensimmäisen kauden ohjanneen ja käsikirjoittaneen Cary Joji Fukunagan kyky loihtia katsojan eteen kerronnaltaan väkevää ja intensiivistä jännitystä ja toimintaa tekee mainiosti kauppansa No Time to Dien alkumetreillä. Jäisillä lakeuksilla tapahtuva ja juonen käyntiin polkaiseva tragedia ja tätä seuraava vauhdikas takaa-ajo Välimeren rantakaupungissa tempaisevat katsojan mukaan melkoiseen salaliittovyyhtiin, joka yhdistelee Bondin entisen työnantajan eli MI6-järjestön epäeettisiä tutkimusprojekteja ja Madeleinen (Death Stranding -pelistä tuttu Léa Seydoux) traumaattisia kokemuksia. Eläkkeelle livahtanut Bond tempautuu touhuun mukaan tuttuun tapaan nuorten naisten takia, kun Madeleinen henki alkaa olla höllässä, ja pitäähän vanhan kehäraakin lähteä haastamaan 007-tittelin itselleen napannutta Nomia (Lashana Lynch).

Craigin tähdittämät Bond-elokuvat ovat muodostaneet juonellisesti yhtenäisen kokonaisuuden, jonka No Time to Die päättää - ainakin Spectre-leffan (2015) tapahtumien tulisi olla katsojan muistissa, sillä kyseisen elokuvan mukaan nimetyn rikollisjärjestön johtaja Ernst Stavro Blofeld (Christoph Waltz) on tärkeässä osassa uuden elokuvan salaisuuksien avautuessa. No Time to Die ei käytä liiemmin aikaa taannoisten tapahtumien esittelyyn tai selventämiseen, vaikka leffan puolivälissä niin sanottua löysää tuntuu olevan melkoisesti. Vauhdikkaan alun jälkeen seuraavaa toimintakohtausta saadaan odotella melkoinen tovi, mutta Bondin ja Paloma-neitokaisen (Ana de Armas) yhteinen räiskintähetki agenttileffakuvaston hyödyntämisineen lukeutuu helposti yhdeksi No Time to Dien hauskimmista kohtauksista.

No Time To DieNo Time To DieNo Time To DieNo Time To Die

Craigin esittämä Bond on tuttuun tapaan väsynyt ja kyyninen veteraani, jonka ympärillä häärii jos jonkinlaista värikästä sivuhahmoa. Valitettavasti No Time to Die ei juurikaan käytä aikaa näiden uusien tai vanhojenkaan tuttavien syventämiseen - Lynchin esittämä Novi-tulokas on selkein hukattu mahdollisuus, jos tulevaisuudessa tästä olisi tarkoitus leipoa todella uutta 007-agenttia. Hahmolla ei tunnu olevan oikein muuta funktiota elokuvan aikana kuin tarjota fanikuntaa provosoiva uudistus, joka toimii jotenkuten vastavoimana Bondille. Leffan varsinaisena pahiksena nähtävä Lyutsifer Safin (Rami Malek) saa odottaa omaa tähtihetkeään aika pitkälle leffan loppupuolelle, kun käsikirjoittajat eivät meinaa saada hahmon ja Madeleinen välisistä kytköksistä kynäiltyä kunnollista draamaa.

Tämä on mainos:

Kuvanlaadultaan mainion teräväksi ja värikkääksi viritellyn Blu ray -julkaisun myötä niistä harvoista toimintakohtauksista kelpaa nauttia, ja kansainvälisen seikkailun maisemillakin herutellaan pitkin matkaa. Sitä vastoin leffan lopussa häämöttävä kujanjuoksu tylsissä tutkimuslaboratoriomaisemissa on aika puuduttavaa katseltavaa ennalta-arvattavine loppukohtauksineen, kun päästään heittämään hyvästit Craigin Bondille aika pitkitetyssä muodossa.

Pommien pudottua ja esiripun laskeuduttua No Time to Die jättää melkoisen ristiriitaisen maun suuhun. Lupaavasti käynnistyvä toimintapaukku levähtää liian moneen suuntaan kurkottavaksi patsasteluksi, joka yrittää loppupuolella sitoa lupaavat juonenlangat yhteen. Blu ray -julkaisu ei sisällä ollenkaan lisämateriaaleja, mikä on sääli, sillä useammassa elokuvassa olleen Craig-Bondin edesottamuksissa riittäisi taatusti pohdittavaa ja analysoitavaa.

HQ
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
No Time To Die

No Time To Die

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Elokuva ei tunnu tietävän, kenen odotuksiin sen pitäisi vastata.



Ladataan seuraavaa sisältöä