Suomi
JäSENARVIO

Grand Theft Auto V

Grand Theft Auto V

Päätin vihdoin ja viimein tehdä arvion pitkästä aikaa, ja tottakai vuoden 2013 odotetuimmasta ja yhdestä parhaimasta pelistä, Grand Theft Auto V:stä. Peli on edelleen Rockstarin käsialaa, mutta muutoksia ei säästellä. Jos on kyllästynyt GTA IV:n Liberty Cityyn, niin tämä peli irrottautuu siitä meiningistä lopullisesti, ja saat ihanan San Andreaksen saaren. Saarella riittää kaupunkia, rantaa, metsää, vuoristoa ja pikkukyliä.

Peli päästään aloittamaan heti pankkiryöstöllä, jota ennen lukee 10 years (later?). Pankkiryöstö on hyvä prologi, mutta sen jälkeen voi vasta sanoa että peli virallisesti alkaa. Franklin, tämä GTA V:n CJ pääsee vauhtiinsa omassa pikku prologissa, jonka jälkeen avautuu avara maailma sinulle. Peliä pelatessasi sinule avautuu myös Michael, ex pankkirosvo, joka on nyt Franklinin kanssa palaamassa juurilleen, ja vielä vähän myöhemmin Trevor, tämä psykopaatti joka on Michaelin vanha kaveri. Kun kaikki kolme hahmoa on koossa, voi sanoa että pankkiryöstöt alkaa. Mutta koko tarina ei silti käsittele pelkkää "The Scorea", vaan myös ihan normaaleita asioita kuten Michaelin pojan kanssa ulkoilua, joka sekin kyllä muuttuu aika perseilyksi. Mutta tarina on loistava, pitkä ja sivutehtäviä riittää Strangers & Freaksien muodossa niinkuin myös harrastusten muodossa. Harrastuksia taas on monia. Golfia, tennistä, tikanheittoa, vesiskootterikisoja, autokisoja ja sitten vielä ihan omia kuten eläinten metsästystä, laskuvarjohyppyjä ja monia muita.

Kuinkas tekoäly? Pollet ovat rajoittuneet viiteen tähteen, mutta ovat helvetillisen hankalia verrattuna näihin IV:n apinoihin. Nykyään ne jopa osuu ja vähän liian useinkin. Poliisien kanssa siis ei kannata olla paljoa tekemisissä, ellei lentele Buzzardilla tai jopa Lazerilla, pelin hävittäjällä joka tuhoaa kaiken.

Ja ajoneuvoista puheenollen, niitä on todella paljon enemmän kuin sarjan edellisissä osissa, ja kaikki vanhat on tuotu takaisin ja jotain uusiakin otettu mukaan. Vanhoihin comebackeihin lukeutuu ainakin mönkijät, traktorit ja kaikkien unelma eli hävittäjä ja tankki. Uusia tulokkaita ovat vesiskootterit, ja kaikki muu armeijasälä kuten armeijahelikopteri ja C-130, pelissä Titan. Autojakin on suuri määrä, ja uutena myös niitä voi tuunata todella paljon ulkonäöllisistä pikkuasioista auton moottoriin asti. Ainoa joka jäi puuttumaan on kuvioinnit autoihin.

Ja jos nyt pidemmittä puheitta jätetään nuo alkuhöpinä pois ja siirrytään itse arvioon. Pelissä siis on kolme pelattavaa hahmoa, Michael, Franklin ja Trevor joista jokainen on omana yksilönään loistava. Tarinaan on hyvin upotettu jokainen hahmo, ja Heistit ovat kivoja koska niissä on kaikki mahdoliset suunnitteluvaiheet, hahmon valintavaiheet ym., jotka tekee niistä todella hyviä. Pelin grafiikka taas loistaa verrattuna IV:n harmaan synkkään betonihelvettiin, koska nyt meillä on värejä. Metsät vihreitä, auringon säteet tulee puiden läpi, kaupungin rannat ihanan värikkäitä, ja suurta plussaa pitää antaa valaistuksesta. Autot peilaa todella nätisti kaiken, ja auringonsäteet ovat todella komeita varsinkin auringon laskiessa. Yksikään pelin nurkka ei ole jäänyt käymättä läpi, jokainen paikka on aina omalla tavallaan viehättävä. Grafiikka on kyllä PS3:n parasta antia.

Kontrollit ovat myös sulavat jos verrataan edellisiin osiin. Uusi asepyörä on todella kätevä, ja liikkuminen on entistä sulavempaa varsinkin ajoneuvojen kanssa. Tähtääminen on myös toteutettu paremmin, ja jos ei meinaa nähdä tätä pientä tähtäyspistettä, sen voi aina vaihtaa erilaiseen. Suojissa likkuminenkin on paljon mukavempaa lentämisestä puhumattakaan. Kartta on ilmeisesti noin 50 neliökilometriä joka on suuri alue tälläiselle pelille. Ja se kaikki mitä siellä on, ihanat rannat, jättimäiset padot ja kaikki. Pelimaailmaa ei voi koskaan kehua tarpeeksi, se on aivan pakko kokea. FPS droppejakaan ei ole läheskään yhtä paljoa IV:hen verrattuna. Myös äänimailma on hyvä. Hahmot eivät vain puhu, vaan ne myös eläytyy tilanteisiin, ja eläinten karjaisut, lintujen viserrykset ja ihmisten keskustelu tuntuu juuri loistavalta. Radiokanavia on paljon, ja musiikki miellyttää itseäni enemmän kuin edellisten pelien biisivarasto mm. Rhytm of the nightin ja Radio ga gan muodossa.

Pitkäikäisyyttä pelillä on niin paljon, että tulen palaamaan vielä viidenkin vuoden päästä vielä pelin pariin. Peli ei tunnu miltään rip offilta edes PS3:lla, ja parempaa voi odottaa PC pelaajat. Tekeminen ei tule loppumaan koskaan, ja joka päivä pelimaailmasta löytyy jotain uutta.

Online

Teen vielä loppuun lyhyen arvostelun moninpelistä, joka on nykyään loistava. Neljä päivää pelanneena voin sano että kun yksinpelin on läpäissyt niin kannattaa siirtyä Onlinen suuntaan jos yksikin kaveri pelaa sitä. Yhden tai kahden kaverin kanssa mikkien kanssa online on todella hupaisaa, ja omien asuntojen ja ajoneuvojen osto ja suojaaminen nostaa niiden merkitystä huomattavasti. Tehtävät toimii nykyään hyvin, rahaa kyllä saisi tulla enemmän ja lentokentältä pitäisi pystyä ostamaan oman hangaarin niin Online olisi täydellinen. Nytten se on paljon hauskempi kuin pelin yksinpeli, koska yksin tottakai tuntuu yksinäiseltä lennellä helikoptereilla, mutta kaverien kanssa se on hauskempaa pitää suuret poliisin murhajuhlat armeijassa. Ei sen enempää tästäkään, ei voi sanoa kuin tämän vuoden paras peli.

Hyvää
Valaistus ja Grafiikka
Ohjattavuus
Tarina
Äänet
Online
Sisältö
Heistit
Alue

Huonoa
Mitä huonoa?

Grafiikka: 10
Ohjattavuus: 10
Äänet: 9
Pitkäikäisyys: 10

Keskiarvo: 9.7/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10