Suomi
Gamereactor
sarjojen arviot
Dragon Age: Absolution

Dragon Age: Absolution (Netflix), 1. kausi on taas yksi yhdentekevä animaatiosarja kaltaistensa joukossa

Modernin ja progressiivisen perustarinan voisi sijoittaa mihin tahansa aikaan ja paikkaan ilman sen suurempia ongelmia.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Netflix on ryhtynyt viime vuosina sovittamaan videopelejä suoratoistopalveluunsa, ja suosituin valinta tuntuu olevan animesarja. Tavallisesti kysymys on sisällöltään hyvinkin kevyestä sarjasta, jossa vilisee pelisarjasta tuttuja nimiä. Pisteenä iin päällä sinne ja tänne on ripoteltu moderneja ja progressiivisia sanoja ja juonenkäänteitä ilman, että tarina itsessään sellaista välttämättä vaatisi. Juuri näin tekee myös Dragon Age: Absolution. Sen perustarinan voisi sijoittaa mihin tahansa aikaan ja paikkaan asetelman ihmeemmin kärsimättä, ja näin nähty jää monien kaltaistensa Netflix-sarjojen joukkoon ihmeempää vaikutusta tekemättä.

Dragon Age: Absolutionille on annettava kiitosta siitä, miten nopeasti niin sanottu pelikenttä tehdään katsojalle selväksi. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana suurin piirtein koko Dragon Agen maailma paukutetaan auki erikoisine nimineen päivineen, ja jopa pelisarjan veteraanilla on vaikeuksia muistaa kaikkea. Toisekseen modernius ja progressiivisuus alleviivataan välittömästi, kuten nykyajan viihteen tapoihin kuuluu.

Päähenkilönä on tummaihoinen haltianainen Miriam, jolla on menneisyydessä ja myös nykyisyydessä kiihkeä romanttinen suhde ihmisnaisen kanssa. Tarinan edetessä vahvistuu mielikuva siitä, että alun perin päähenkilö on ehkä ollut vaalea haltiamies. Tämä muun muassa siksi, että Miriamilla on kaksosveli, jonka eräänlaiseen hoitoon vaaditaan "samaa verta". Miriam veljineen on ilmeisesti yksinhuoltajaäidin kasvattama, tai ainakaan perhekokonaisuudessa ei kerrota olleen isää mukana. Luodun maailman ylivoimainen enemmistö sotilaskomentajista ja hallitsijoista on ainakin tämän ensimmäisen kauden perusteella vahvoja naisia, kuten tapoihin kuuluu. Niin ja päähenkilö Miriamin seurueessa on mukana erittäin miehekäs mustaihoinen ihmismies ja suoraselkäinen mieskääpiö, jotka ovat rakastajia keskenään. Mikään edellä mainituista moderneista ja progressiivisista elementeistä ei ole hyvä tai huono asia itsessään. Ongelmana on se, että ne kaikki tuntuvat päälle liimatuilta, ja ajoittain sekoittavat tarpeettomasti kokonaisuutta.

Dragon Age: Absolutionin varsinainen teema tuntuisi olevan yksilöiden eriarvoisuus, ja toisaalta sääntöjen noudattaminen tai niiden rikkominen. Miriam on isännältään karannut orja, joka haluaa olla vapaa. Orjien omistaja taas on vahvasti sitä mieltä, ettei orjaa voi vapauttaa, koska eihän orja tietäisi, mitä vapaudellaan tehdä. Jaksoja on kaikkiaan kuusi, ja yhdellä on mittaa puolisen tuntia. Toisin sanoen koko kausi on ohi noin kolmessa tunnissa.

Teknisesti Dragon Age: Absolution on juuri niin hyvää laatua kuin muutkin kaltaisensa sarjat Netflixissä. Animaatiojälki on sujuvaa, ja tyyli on ilmeisesti lainattu Netflixin Castlevanialta. Taisteluita on runsaasti, ja ne ovat kaikki erittäin näyttäviä. Dialogia on runsaasti, ja se on pääasiassa hyvin kirjoitettua. Kaikki ääninäyttelijät hoitavat työnsä moitteetta. Musiikki pysyttelee yleensä liiaksi taustalla, mutta silläkin on hetkensä. Oikeassa kohdassa vahvistettuna musiikki nostaa käsillä olevaa tunnelmaa merkittävästi, ja juuri niin kuuluu ollakin.

Tämä on mainos:

Lopulta Dragon Age: Absolution on suuri pettymys. Videopeleissä luotua omaleimaista maailmaa ei esitellä riittävästi, eikä mukana ole yhtäkään peleistä tuttua henkilöhahmoa. Perustarinan voisi sovittaa mihin tahansa muuhunkin sarjaan, ja kuten odottaa sopii, mitään loppuratkaisua ei saavuteta. Tarkoituksena on selvästi ollut vain asettaa pelikenttä valmiiksi tulevia kausia varten. Dragon Age: Absolution on taas yksi yhdentekevä animaatiosarja kaltaistensa joukossa.

HQ
Dragon Age: Absolution
Dragon Age: Absolution
Tämä on mainos:
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä