Suomi
Gamereactor
arviot
Doom Eternal

Doom Eternal

Tervetuloa maanpäälliseen helvettiin

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Nyt on vaikea uskoa, että vuonna 2016 päivänvalon nähneeseen Doom-uudelleenlämmittelyyn suhtauduttiin vielä vain hetkeä ennen julkaisupäivää sangen epäileväisesti. Räiskintäpelien Vanhan testamentin päivittäjän viitta on ymmärrettävästi hyvin painava kenen tahansa harteilla, mutta siitä huolimatta id Software onnistui kuin onnistuikin työssään, josta poiki yksi parhaista räiskintäpeleistä ikinä. Siinäpä loksahti monen kriitikon leuka aivan lattiaan asti.

Timanttinen menestystarina tarkoittaa näillä markkinoilla väistämättömästi jatko-osaa, ja sen osalta odotukset ovatkin nyt ymmärrettävästi aivan eri tasolla kuin Herran vuonna 2016. Uuden tulemisen aika on siis koittanut ja Doom Eternal noussut kehityshelvetin lieskoista kauppojen hyllyille kuin epäpyhä Belsebuub konsanaan. Riittävätkö id Softwaren superhaulikossa haulit uuteen verilöylyyn, vai onko edessä kiusallinen kompurointi aikaiseen hautaan?

Doom EternalDoom EternalDoom Eternal

Tällä kertaa helvetti saapuu maankamaralle asti ryminällä polttaen ja kaiken tuhoten. Mars olikin jo niin 2016. UAC-yhtiön sekopäinen suunnitelma yhdistää nämä kaksi maailmaa menee arvattavasti puihin alusta alkaen. Asetelma muistuttaa Dead Spacen apokalyptisen unitologikultin pähkähulluja touhuja ihmisuhrauksineen kaikkineen. Hyvä esimerkki tästä on UAC:n toimistolla työntekijöitä KAIKEN veren luovuttamiseen tsemppaava hologrammi. Jokaisen on ilmeisesti tehtävä osuutensa myös näissä karkeloissa. On päivänselvää, että Doom Slayerin on aika palata kuvaan repien ja riipien kunnes hurmeinen työ on tehty.

Tämä on mainos:

Tarina on edellisosaansa nähden eeppisempi kokonaisuus kuten jatko-osalta odottaa saattaa, ja se antaa oivan motivaation loputtomien demonilaumojen perusteelliseen teurastamiseen. Doom Slayer itse ei ole onneksi muuttunut. Lihamyllymme on säilynyt taustatarinan laajentamisesta huolimatta ennallaan, eikä häntä oikeastaan ihan kamalasti kiinnosta muu kuin edellä mainittu teurastus ja helvetin pysäyttäminen. Hiljaisen sankarin kehonkieli on jälleen vahvaa, ja siinä on sitä paljon kiiteltyä asennetta edelleen. Doom Eternal jatkaa siis rempseän itseironisella linjalla aivan kuten edeltäjänsäkin. Tarinaa on yllättävän paljon, mutta iso pala yksityiskohdista on piilossa kerättävien dokumenttien uumenissa. Tämä varmasti siksi, että tekijät ymmärtävät oikein hyvin, että pääosa kohdeyleisöstä ei ole täällä katsomassa välivideoita tai kokemassa elämää suurempaa kerrontaa.

Pelimaailmana toimiva lähitulevaisuuden maapallo on alusta pitäen helvetin voimien runtelema ja täten sci-fi-maisemaa pippuroivat lieskat, kerrostalon kokoiset demonit ja tietysti zombit. Kyseessä on huomattavasti UAC:n Mars-tukikohtaa monipuolisempi sekä visuaalisesti sykähdyttävämpi ympäristö, josta poiketaan sopivin väliajoin myös muille maille, tutuille ja tuntemattomille. Lähes kaikkea kuitenkin käristää Dorén ja muiden mestareiden helvettikuvastoa henkivä kiirastuli.

Doom EternalDoom EternalDoom Eternal

Tasosuunnittelu painottaa nopeaa liikkumista, ja tällä kertaa eritoten korkeussuunnassa. Pelaajan eteen osuu paljon kiivettäviä seiniä ja tankoja, joiden avulla liikkumisesta saa tuplahyppyjen säestämänä melkoista ensimmäisen persoonan parkouria. Kun tähän lisätään pelin tiukka taistelumekaniikka monipuolisine sekä päivitettävine aseineen, erikoisvoimineen ja vikkeline vihollisineen, on pakka hyvin tukevasti kasassa. Ensimmäisestä osasta tutut flow-kokemukset ovat siis jälleen todellisuutta. Kauneusvirhettä edustavat välillä turhankin villeiksi yltyvät tasohyppelyosuudet, jotka saavat hieman ihmettelemään, mitä nämä tarkalleen Doom-pelissä tekevätkään? Muuten pelin yleinen rytmitys on mallikasta luokkaa. Mukana on myös muutama tervetullut maisemaherkistelyyn sekä yleiseen sykkeen tasaamiseen keskittynyt suvantokohta.
Kuten arvata saattaa, peli kannustaa aggressiiviseen etenemiseen. Armoton puskeminen palkitaan siinä missä suojasta räiskijä tukehtuu helposti vihollisvyöryn alle alta aikayksikön jo helpommillakin vaikeustasoilla. Glory Kill -järjestelmä tekee paluun, ja sillä konstilla viimeisillään keikkuva haulikkosankari pelastautuu kätevästi kuoleman kynsistä. Näiden lopetusliikkeiden yhteydessä vihollisilta irtoavat lisäammukset ja terveysbonukset auttavat urakkaa. Lähietäisyydeltä palasiksi revittäviä demoneita käy melkein sääliksi: sen verran ilkeitä animaatioita eteen vyörytetään. Ylilyötyä, huvittavaa, ällöttävää ja perinpohjaisen palkitsevaa.

Tämä on mainos:

Doom Eternalin tasot ovat myös huomattavasti laajempia kuin aikaisemmin. Piilohuoneita, salaisuuksia ja haasteita, näitä kaikkia piisaa pitkin poikin. Eksyminen on silti vaikeaa ja varsinainen reitti eteenpäin on yleensä selkeä. Pomoviholliset haastavat pelaajan keskittymisen äärimmilleen. Näiden taltuttamiseen on onneksi tarjolla muikea arsenaali työkaluja. Näistä omaksi suosikikseni nousi nopeasti kaksipiippuinen superhaulikko, jossa on nyt myös hykerryttävän viihdyttävä tartuntakoukku. Tämä groteski tykki siis mahdollistaa singahtamisen ilmojen halki kohti pahaa aavistamatonta vastustajaa samalla kumpikin piippu iloisesti hidastettuna laulaen. Lisäksi sankarin ikoninen Praetor-haarniska saa päivityksiä, kuten hartialla istuvan kranaatinheittimen ja julman ranneterän, joka pilkkoo keittiössä ja puutarhassa.

Doom EternalDoom EternalDoom Eternal

Audiovisuaalisesti pelin anti on kehittäjälleen uskollisesti sanalla sanoen upeaa. Ruudunpäivitys ei järky isoimmissakaan kahakoissa, graafisia yksityiskohtia on paljon ja kuvasuunnittelu on edelleen sitä mistä Doom tunnetaan. Mielikuvitus on lentänyt ja maalannut meille maailman, jota on mielenkiintoista tutkia ja demoneita, joita on äärettömän hauska kurmottaa. Musiikkirintamalla Mick Gordon on malttanut lisätä metallimöyhennykseen myös kevyempiä John Wickin soundtrackin mieleen tuovia yksinäisiä kitarariffejä. Kokonaisuus kuulostaa kerrassaan upealta, ja kyllähän tämä on uusi sulka moniosaaja Gordonin hattuun.

Battle Mode -moninpelitilasta on pöhisty melko paljon etukäteen, mutta valitettavasti siitä ei vielä ole mitään sanottavaa, sillä serverit avautuvat vasta julkaisun myötä. Maininnan arvoista on kuitenkin se, että Bethesda on mallikaasti jättänyt mikromaksut pois tahraamasta uutta Doomia. Niitä ei yksinkertaisesti nähdä missään muodossa, ja kaikki lienevät samaa mieltä, että hyvä niin.

Räiskintä. Doom Eternal tekee sen oikein! Koko peli on kuin laserkohdistettu luomaan viihdyttäviä ja hengästyttävän ylilyötyjä tilanteita, jotka saavat jopa Matrixin ikimuistoisen käytäväkohtauksen näyttämään harrastelijateatterilta. Tämä on paljon sanottu, mutta todella tarkoitan sitä. Mikäli siis kaipaa viihdyttävää, tyylikästä ja ennen kaikkea hauskaa demonitykittelyä, on tässä kenties vuoden paras vaihtoehto!

Doom EternalDoom EternalDoom EternalDoom Eternal
HQ
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Komea, nopea, vaaran tuntu, flow-hetket
-
Meno äityy hyperaktiiviseksi, intensiivisimmät tasohyppelykohtaukset
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Täydentävä mielipide

Matti Isotalo

Uuden DOOMin PC-versio pelittää hyvin. Muiden versioiden jäädessä maksimissaan 60 ruudun päivitysvauhtiin, kunnon pelikoneen hankkinut pääsee nauttimaan täysin rinnoin tästä äärimmäisen nopeatempoisesta selkäytimestä lähtevästä räiskeestä.

DOOM Eternal on niin sanotusti "perusnäyttävä" peli. Sen visio helvetinjälkeisestä Maasta ei missään nimessä ole karu, muttei toisaalta yritä olla vain kuvankaappausystävällinen ulkoasultaan. Demonit lähikuvissa ovat toki erittäin ilmeikkäitä, mutta pelin voi kokea kunnolla vasta liikkeessä ja mielellään niin, että istuu itse ohjaajan paikalla. Hiirellä ja näppäimistöllä ohjattuna pelin responsiivisuus on omaa luokkaansa ensimmäisen persoonan räiskintöjen saralla. Hieman vanhenemaan päin oleva testikone pyöritti peliä keskeneräisilläkin ajureilla yli 75 ruutua sekunnissa korkeahkoilla asetuksilla, eli optimointi on id:llä edelleen kohdallaan. Sulavuus tuleekin tarpeeseen, sillä jo normaalilla vaikeustasolla kovimmat kohtaukset pakottavat pelaajan unohtamaan ajattelun ja siirtymään rehellisesti selkäytimen vietäväksi.

Harvat pelit pystyvät luomaan vastaavanlaisen tunteen saumattomasta tuhon tanssista Doom Slayerin pomppiessa ympäri areenaa aseita vaihdellen ja demoneita lahdaten. Tätä tunnetta on myös vaikea välittää muuten kuin testaamalla itse. Samalla on vaikea kuvitella, että peliohjaimen suurpiirteisyys toimisi aivan yhtä hyvin vastaavassa tilanteessa. Taisteluissa DOOM Eternal tuntuu ehdottomasti PC:tä varten tehdyltä pääosumien napsahdellessa tasan siihen kohtaan mihin tähtäsikin.

Aiempaa isompi määrä tasoloikkapätkiä ei sen sijaan istu yhtä vaivattomasti muuhun kokonaisuuteen. Vaikka pohjattomiin kuiluihin tippumisesta ei rangaista sen kummemmin, etäisyyksien arvioiminen ja nopeassa tahdissa tarkkojen hyppyjen tekeminen tuntuu ärsyttävän vaikealta. Lisäksi osiot hidastavat adrenaliininhuuruista etenemistä, ja vaikka dynamiikka onkin toivottava osuus pelisuunnittelua, hiljaisemmat hetket olisi voinut täyttää jollain muulla. Mick Gordonin ääniraita on sentään entisellään ja paukuttaa korviin industriaalimetalia tavalla, joka tekee siitä erottamattoman osan koko modernia DOOM-kokemusta.

8/10

Testattu Jimm's Gamer Gold 1070 V3 -pelitietokoneella.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Doom Eternal (Nintendo Switch)Score

Doom Eternal (Nintendo Switch)

ARVIO. Kirjoittaja Petter Lundberg

Koronakevät 2020 sai Animal Crossing: New Horizons -saariseikkailusta ja Doom Eternal -räiskinnästä itselleen kätevästi pelilliset keulakuvat - netti oli nopeasti...

0
Doom Slayer on nyt parhaimmillaan patsaana

Doom Slayer on nyt parhaimmillaan patsaana

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Japanilainen Figma on tunnettu näyttävistä figuureistaan eli päheistä patsaistaan, ja lisäksi tuotteet ovat yleensä ihan kohtuullisella hinnalla myytäviä. Kesäkuussa 2022...



Ladataan seuraavaa sisältöä