Company of Heroes 3 on strategiapeli suoraan vuoden peli -finaaliin

Vuonna 2006 julkaistu Company of Heroes oli eräs parhaista koskaan julkaistuista strategiapeleistä. Periaatteessa kyseessä oli varsin perinteinen tosiaikainen strategiapeli, jossa joukkoja koulutetaan, rakennuksia rakennetaan ja näiden janoamia resursseja kerätään.

Olennaisena koukkuna verrattuna "commandcrafteihin" joukkojen asemointi on monipuolisempaa ja taktisempaa. Sotilaat asettuvat suojien taakse ja jopa rakennuksiin suojaan kevyemmältä tulelta. Lopullista suojaa ei kuitenkaan ole, sillä tykkituli ja kasapanokset saavat tiiviimminkin suojatun joukkueen savustettua ulos asemistaan.

Resursseina sotilaat, ammukset ja polttoaineet kertyvät pitämällä hallussa resurssipisteitä. Sekä uudet yksiköt että joukkojen erikoisaseiden käyttäminen nielevät resursseja, joten resurssinhallinta on olennaista tehokkaasti yksiköitään käyttävälle pelaajalle. Tämä on olennainen taito, sillä joukkojen maksimimäärä on melko pieni. Venäläishenkistä ihmisaaltovyörytystä ei ole mahdollista tehdä.

Nämä kaikki peruspalikat ovat kohdillaan, kun sarjan kolmososa jatkaa ansiokkaasti hyväksi todetun rungon jalostamista. Erityisesti panssarijoukkojen käyttö on entistä monipuolisempaa, jolloin panssarintorjunnan tehokas järjestäminen on niin ikään olennaisessa roolissa.

Joukkojen tehokas yhteiskäyttö on kaiken A ja O. Savunheittimien, jalkaväen, ajoneuvojen ja epäsuoran tulen rytmikäs harmonia tuottavat liikkeen, jossa vastustaja on mahdollista nujertaa. Tuleen ei kannata jäädä makaamaan, vaan joukot kannattaa aina sijoittaa rakennuksiin tai vähintään esteiden taakse suojaan.

Vahingoittuneet joukot on mahdollista määrätä perääntymään yhdellä napinpainalluksella. Tämä on hieno ominaisuus, sillä tällöin joukot suorivat omatoimisesti joukkosidontapaikalle keräämään laastaria ja täydennysmiehiä. Joukkue kerää yksittäisen taistelun aikana kokemusta, mikä parantaa yksikön ominaisuuksia ja avaa käyttöön uusia leluja.

Kokemus säilyy niin pitkään kuin yksikin ukkeli pysyy elossa, joten vetäytymistä ei kannata epäröidä. Osa avattavista aseista on lähes pakko-ostoksia, ja esimerkiksi pioneerijoukkojen liekinheitin on uskomattoman tehokas ase kaupunkisodassa.

Erityisesti panssarijoukkoja ja tykistöä on mahdollista käyttää myös luovasti, sillä tankki rysäyttää itsensä läpi useimpien muurien tai vaikkapa ylös kirkon portaita. Suojat on mahdollista posauttaa pois alta tehokkaalla räjähteiden käytöllä, ja toisaalta pioneerit voivat pystytellä tuliasemia ja miinoitteita suojaamaan joukkoja. Maisema näyttää taistelun jälkeen todella soditulta.

Tärkeimpänä ominaisuutena käytössä on kakkososasta tuttu taktinen paussi, joka napsahtaa päälle välilyönnistä. Tauon aikana pelaajan ylikierroksilla käyvä mieli voi ottaa hengähdystaukoa ja ketjuttaa joukkojen seuraavat liikkeet ojennukseen. Taitavampi pelaaja pystyy kliksuttamaan jonoon jopa kymmenen komennon putken jokaiselle yksikölle, mutta käytännössä parikin seuraavaa liikettä tarjoavat erinomaiset työkalut hyökkäykselle.

Sotilaat eivät ole pässinpäitä, vaan joukot hakeutuvat kiitettävän omatoimisesti suojiin ja vastaavat vihollistuleen. Komennot annetaan aina joukkueelle, jolloin yksittäiset sotilaat liikkuvat ja toimivat itsenäisesti. Myös vahingot määritetään ilmeisesti sotilaskohtaisesti. Kapeassa paikassa tämä voi johtaa siihen, ettei yksittäinen sotilas mahdu suojaan, vaan saattaa jäädä hankalasti tuliaseman ulkopuolelle.

Ainoana heikkoutena kranaattien kaltaisia erikoistaitoja ei käytetä automaattisesti, vaan pelaajan on pidettävä huoli joukkojen optimaalisesta käytöstä. Tämä heikentää useita joukkoja merkittävästi. Valinta on ymmärrettävää, sillä erikoisaseet kuluttavat resursseja, jolloin automatisoituna pelaaja saattaisi menettää holtittomasti ammuksia tekoälyn puuhastellessa omiaan.

Tauotuksen ansiosta toiminta tuntuu kerta kaikkiaan kontrolloidulta. Oma heikkouteni vaikkapa Blizzardin xCraftien suhteen on ollut nimenomaan riittämättömät refleksini ja kyky hallinnoida mikrotusta. Nyt makro- ja mikropelaaminen lyövät kättä päälle kömpelömmälläkin pelaajalla. Olen todella tyytyväinen toteutukseen.

Uusi Essence Engine 5 toimii erittäin hyvin tarjoten spektaakkelimaisen kokemuksen taisteluun. Erityisesti tämä tulee ilmi vahinkomallinnuksessa. Osumakulmilla on todella väliä panssaritaisteluissa, ja maaston ottama vaurio mallinnetaan ainakin myyntipuheiden perusteella varsin tarkasti.

Pelimoottorin ainoa merkittävä ongelma on kuvakulmassa, jota ei ole mahdollista vetää hiiren rullalla tarpeeksi korkealle. Tämä johtaa siihen, että yleiskuvan hahmottaminen vaatii ennemmin pikkukartan käyttöä. En näe mitään järkevää syytä sille, miksi kamerakulman katto on asetettu niin matalalle.

Pelimuotoina tarjolla on satunnais- ja moninpelin lisäksi kaksi kampanjaa. Pohjois-Afrikkaan sijoittuva kampanja on perinteinen lineaarinen rymistely, jossa ajoneuvojen rooli on hieman tavallista suurempi. Tämä on kelvollisesti toteutettu, mutta huomion varastaa sen sijaan poikkeuksellisen erinomaisesti toteutettu dynaaminen Italian kampanja.

Dynaaminen kampanja käynnistyy Sisilian valtauksesta, josta liittoutuneet lähtevät vyörymään pohjoiseen kohti Roomaa. Uutena isona uudistuksena toiminta jakautuu taktiselle ja strategiselle kartalle. Strategisen kartan toiminta on vuoropohjaista, jossa jokainen pelaajan yksikkö voi liikkua tietyn määrän ja hyökätä kerran.

Suuri osa pienemmistä taisteluista käydään automaattisesti. Pienemmät akselivaltojen tuliasemat tuhoutuvat yhdestä hyökkäyksestä ja kaupunkien valtaaminen vie kahdesta kolmeen iskua. Lisäksi tykistön ja myöhemmin myös pommikoneiden avulla vahinkoa voi tehdä suoraan tietylle alueelle, jolloin maavoimat voivat marssia helpommin suoraan valtaamaan asutuskeskukset.

Liittoutuneiden liikemäärä on melkoinen, jolloin suurin osa vastustajan liikkeistä on hyvin puolustuksellisia tai ainakin kyky vastaiskuihin on rajoitettua. Tämä johtaa siihen, että pelaaja pääsee harjoittamaan tyydyttävää hyökkäysshakkia, jossa joukot liikkuvat keskimäärin voitosta voittoon. Olennaisempaa on päättää se, mitkä kohteet ansaitsevat huomion ensisijaisesti. Tarjolla on esimerkiksi resursseja tarjoavia kaupunkeja, satamia ja lentokenttiä.

Resurssipeli pätee myös strategisella kartalla, sillä erityisesti tykistön vaatimat ammukset muodostavat herkästi pullonkaulan. Tykistökeskitys on erittäin tehokas keino puhdistaa suuremmankin määrän vihollisen tuliasemia kertaheitolla, mutta yhdessä vuorossa kovin moneen iskuun ei ole varaa.

Toiminta kehkeytyy dynaamisesti, sillä huomasin joidenkin tapahtumien etenevän eri tavoilla palauttamalla automaattisen tallennuksen. Tämä mahdollistaa tallennushuijaamisen, mutta toisaalta se varmistaa myös sen, että jokaisen pelaajan kokema elämys on ainakin jossain määrin ainutlaatuinen.

Pelaajan niskassa ovat kolme riitapukaria: Yhdysvaltojen, Britannian ja partisaanijoukkojen kenraali. Jokaisella heillä on omanlaisensa strateginen visio siitä, missä järjestyksessä Italia tulisi vapauttaa. Jokainen kumarrus yhteen suuntaan ei ole aina pyllistys muualle, mutta aivan tyytyväisinä jokaista ei ole mahdollista pitää. Mielistely kuitenkin kannattaa, sillä kenraaleille kertynyt lojaliteetti avaa käyttöön erilaisia bonuksia.

Meno ei jää kuitenkaan täysin shakkinappuloiden siirtelyksi strategisella kartalla. Hyökkäys tiettyihin kohteisiin käynnistää taktisen taistelun, jonka pelaaja pääsee itse pelaamaan läpi. Nämä on selkeästi merkitty kartalle. Lisäksi myös satunnaisemmat taistelut on mahdollista ratkaista itse, mutta ainakin itse päädyin ratkaisemaan ne automaattisesti. Sakon määrä ei ole hirmuinen, joten tusinarähinöiden ohittaminen on täysin perusteltua.

Tämä arvio keskittyy julkaisun yksinpelikampanjoihin, sillä pressipelaajia oli tarjolla turhan vähän todellista moninpelikokemusta varten. Olennaisina eroina moninpelissä pelaajat pääsevät viimein käsiksi myös akselivaltojen joukkoihin, eikä ajanpysäytysmekanismia ole käytössä.

On selvää, että kokemus on varmasti täysin erilainen, sillä ilman tauotusmahdollisuutta perinteinen taidokas mikrotus on paljon suuremmassa roolissa kuin yksinpelissä, jossa hitaampikin pelaaja voi pysähtyä hiomaan hyökkäyksen seuraavien vaiheiden yksityiskohtia ja ketjuttamaan niitä.

Moninpeli ei ole rajoitettu pelaajien väliseen rähinöintiin, vaan ilahduttavasti myös kampanjan pelaaminen yhdessä kaverin kanssa onnistuu. Tämä kuulostaa periaatteessa hauskalta, vaikkakin myös potentiaalisesti melkoiselta häröilyltä.

Itselleni dynaamisen kampanjan strategisen kartan toiminta osoittautui todella tyydyttäväksi. Sopivilla siirroilla joukot voivat tukea toisiaan, jolloin varsinaiseen taktiseen taisteluun avautuu käyttöön esimerkiksi erikoisjoukkojen tai paremman epäsuoran tulen kaltaisia bonuksia.

Eikä reaaliaikaisessa toiminnassa ole mitään moitittavaa, päinvastoin. Tarjolla on parasta toiseen maailmansotaan sijoittuvaa strategiapelaamista, ja kenties jopa eräs parhaista tosiaikaisista strategiapeleistä ylipäätään. Palkintopalleilla tavataan, sillä Company of Heroes 3 tulee olemaan vähintään finalistiehdokas strategiapelien kategoriassa, ja kenties jopa vuoden pelin kärkitohinoissa.