"There are those who said this day would never come. What are they to say now?" - Prophet of Truth, Halo 2

Kännykkä pärisi. Vilkaisin näyttöä ja totesin kellon olevan 4.30 torstaiaamuna. Ennen lähtöä tarkistin vielä matkatavarat: passi - check, hammasharja - check, muistiinpanovälineet - check, lentoliput - check, PR-hemmon numero - check. Määränpäänä oli tällä kertaa Irlannin pääkaupunki Dublin ja tehtävänä tutustua Red Faction Armegeddoniin sekä Warhammer 40,000: Space Marineen.

Nopeasti sitä tottuu lentomatkustamiseen, eikä eri maiden terminaaleissa seikkaileminen tunnu enää oudolta. Menneestä oppia ottaen varasin itselleni aiempaa paremmin ohjelmaa odotusaikojen viihdykkeeksi. Paikalliset sanomalehdet, Nintendo DS ja suuret suklaakeksit olivat "in", sikäli kuin nyt ohi kulkevien naisten katselemiselta viitsii keskittyä. Suomesta saamani vessapaperinohut lentolippu ei kylläkään tuntunut mukavalta. Pieni tuulenpuuska olisi riittänyt lennättämään pilettini kirjaimellisesti pitkin maailmaa.

MISTER TOIMITTAJA

Dublin näyttää hyvin samanlaiselta kuin Lontoo, joskin rakennukset vaikuttavat huomattavasti vanhemmilta. Sitä ne ainakin paikallisen taksikuskin mukaan myös usein ovat. Satoja vuosia vanhoja pytinkejä on vain jatkuvasti peruskorjattu, jolloin ne ovat säilyneet asumiskelpoisina.

Hotelliin kirjautuessa tuli juhlallinen olo, kun lapuissa luki "Hirsila, Markus, Mr" ja vastaanottovirkailijat puhuttelivat "sir"-etuliitteellä. Eipä aikaakaan, kun PR-hemmo saapui noutamaan pohjoismaista toimittajajoukkoa Red Factionin esittelyyn.

OLUTTA JA PANIMON BEIBEJÄ

Ulkoapäin Guinness Storehouse näyttää juuri siltä, mitä se onkin eli vanha panimo. Sisältä pytinki muistuttaa normaalia ostoskeskusta. Toimittajakööri vietiin kerrokseen, jossa näkyi suurikokoinen plakaatti osoituksena siitä, että olemme oikeassa paikassa. Mielenkiintoisinta näkymää olivat kuitenkin sisäänkäynnin vieressä seisovat beibet, jotka olivat sonnustautuneet vartalonmyötäisiin vaatteisiin ja ryntäiden päällä luki "Red Faction Armageddon".

PR-hemmomme oli epätavallisen tunnollinen ja asiansa osaava: olimme reilusti etuajassa paikalla. Mutta eipä hätää: entisen panimon ylimmässä kerroksessa oli baari, jossa toimittajat saivat maistaa ilmaiseksi aitoa irlantilaista Guinness-olutta. Sen verran kaikilla tuntui olevan ammattiylpeyttä, ettei kukaan halunnut ottaa yhtä tuoppia enempää ennen työntekoa.

Varsinainen tilaisuus tapahtui punaisessa valossa kylpevässä salissa. Oli varsin vaikuttavaa nähdä ainakin 50-60 konsolia rivissä, ja jokaiselle toimittajalle oli oma Full HD -televisio ynnä tilaäänikuulokkeet. Muistiinpanovälineet valmiiksi, pullo colaa viereen, luurit päähän ja eikun menoksi. Ennakkojuttuni Red Faction Armageddonista on tulevaisuudessa luettavissa Gamereactorista.

SHOOT, SHAG AND MARRY?

Hotellille palattuamme ei ollut syytä löysäillä: iltaohjelma oli vielä kokematta. Paikallinen amerikkalaistyylinen ravintola oli varsin ahdas, mutta olipahan tunnelmaa. Aasialaisperäinen "petite"-tarjoilija kysyi, mitä saisi olla. PR-hemmon ohje oli lyhyt: "OK guys, order anything you want". Illan aikana pohdittiin muun muassa "who would you 1) shoot, 2) shag and 3) marry?" Ampumisosastolla kannatusta sai Sharon Stone, "shag"-luokassa loistivat Angelina Jolie sekä Pamela Anderson, kun taas "marry"-materiaalia olivat Jessica Alba ja Demi Moore. Kukaan toimittajista ei juonut itseään penkin alle, vaikka Petri Nygårdin sanoin "pöytä täynnä viinaa jep jep kippis!".

Seuraavana aamuna ehdin tehdä täydentäviä muistiinpanoja Red Factionista. Tämä olikin tarpeen, sillä aivot oli nollattava seuraavaa esittelyä varten. Paikkana oli Royal Hospital Kilmainham, ja se oli varsin vaikuttava näky. Historian pystyi suorastaan kuulemaan vanhalla kivetyksellä unohtamatta suurikokoisia muotokuvia käytävien seinillä. Pelaamista edeltävä esittely tapahtui vanhassa kirkkosalissa, jonka koristelu ja maalatut lasi-ikkunat olivat todellakin kokemisen arvoisia.

NÖRTTIFANTASIASSA PIEHTAROINTIA

Minulla ei ole varsinaista nörttifantasiaa, mutta tulipahan sekin koettua. Edessäni oli julkaisematon toimintapeli, Full HD-töllö, tilaäänikuulokkeet ja virvokkeita niin paljon kuin jaksaa ottaa. Pisteenä iin päällä olivat kuitenkin viimeisen päälle laitetut avaruusmariinibeibet, joita oli paikalla ainakin kolme kertaa enemmän kuin edellisenä päivänä Red Factionissa.

Ilmeisesti en ole vielä tottunut suuren maailman meininkiin, sillä näkökentässä purjehtivat mimmit haittasivat työntekoa. Ajatukseni lähtivät koko ajan harhailemaan: "Grafiikka on jees (johan on pitkät sääret), pelattavuus toimii (jaa onpas tuolla mimmillä kivan näköinen takamus), ruudunpäivitys on (kiesus mikä tiimalasivartalo), erilaiset vihollistyypit (olipa valloittava hymy)." Kaikesta huolimatta ennakkojuttuni Warhammer 40,000: Space Marinesta on aikanaan luettavissa Gamereactorista.

HOMOBAAREJA JA POMMIPÖNTTÖJÄ

On ilmeisesti jonkinlainen luonnonlaki, että vanhemmilta taksikuskeilta irtoaa selonteko kaupungin historiasta turisteille. Harmaahapsinen mies kuljetti pohjoismaisen toimittajaköörin maisemareittiä lentokentälle. Nyt tiedän senkin, missä ovat Dublinin suosituin homobaari The George, pääkatu ja vuoden 1916 selkkauksesta muistuttava luodinreikäinen marmoripylväs. Kaupungissa oli todella vähän roskapönttöjä. Syyt tähän olivat historialliset. IRA:n suosituin taktiikka oli laittaa pommeja roskiksiin tai "unohtaa" laukkuja kadunkulmiin.

KUUMAA KAAKAOTA, EI KAHVIA

Paluumatkalla täytyi jälleen kerran todeta, että suomalaisten naisten pukeutumista ja ulkonäköä kritisoidaan Suomessa aivan suotta. Eivät mimmit ole muualla maailmassa sen kauniimpia kuin kotoisella Hämeenkadullakaan. Ehkä hieman enemmän pakkeloituja, mutta se ei välttämättä naista kaunista.

Suomeen lentäminen sujui normaaleissa merkeissä, mikä tarkoittaa varsin runsasta odottelua ja maisemien (ja "maisemien") katselua. Starbuck's Coffeessa vieraileminen kuuluu minulla vakio-ohjelmaan, koska sellaista superkaakaota ei Suomesta saa. Kööpenhaminan lentoasemalla oli kaksi automaattia rinnakkain: "Cold & Sweet" sekä "Hot". Nimettömänä pysyttelevä toimittajakollega pohdiskeli vaimon olevan sellainen Cold & Sweet, mutta rakastajatar on sitten Hot.

MARIINIBEIBEJEN MUISTO

Melko tarkasti kello 6.00 lauantaiaamuna olin jälleen kaksiossani. Ajatus ei kaksisesti luistanut yön matkustamisen jälkeen, mutta tulipahan taas tukku uusia kokemuksia uudessa maassa. Muun Suomen vahdatessa eduskuntavaaleja minä kirjoittelen läppärillä ja muistelen avaruusmariinibeibejä.

-Markus

"There are those who said this day would never come. What are they to say now?"
- Prophet of Truth, Halo 2

Muistan elävästi kuinka luin teininä erilaisia pelilehtiä ja niiden ennakkoraportteja tulevista peleistä. Haavekuvilla ei ollut rajaa, kun toimittaja X kertoi matkustaneensa maahan Y tutustuakseen peliin Z. Olisin tietysti halunnut olla kyseisen toimittajan paikalla, mutta eihän sellainen ollut mahdollista.

Rapia 25 vuotta olen ehtinyt pelejä harrastamaan ja muistan erityisesti sen, että aina joku on katsonut asiakseen huomautella. "Mitä hyötyä tostakin on?" Joku vuosi sitten videopelejä syytettiin kaikesta mahdollisesta aina hyökyaalloista Matti Nykäsen epäonnistuneeseen laulajauraan saakka.

PITKÄ TIE

Vuodesta 2007 olen kirjaillut peliarvioita. Ensin tein hieman yli 200 arviota englannin kielellä ihan vain omaksi huviksi, ja myöhemmin suunnilleen 100 tekstiä suomeksi muutamalle medialle. Lisäksi matkan varrelle mahtuu noin 100 peliaiheista artikkelia erinäisistä aiheista. Mutta matkustamaan en ole koskaan päässyt pelaajan roolissa.

Tammikuun lopulla 2011 tarjoutui mahdollisuus lähteä Vancouveriin tekemään ennakkojuttua jostain. Itse pelin näkeminen ja siitä kirjoittaminen oli vain kiva bonus. Oleellista oli matkustaa ilmaiseksi vieraalle mantereelle ja päästä sanomaan kaikille, että peliharrastuksesta voi olla hyötyäkin. Vajaata viikkoa ennen lähtöä minulle sanottiin, että vielä ehtii perääntyä. Reissu on oleva rankka ja matkustat yksi toiselle puolelle maapalloa. Vastaukseni kuului suunnilleen seuraavasti: "Totta V*TUSSA lähden Kanadaan!"

AALTOJEN YLI

Varsinainen matkustaminen yhteen suuntaan vei aikaa hulppeat 20 tuntia, sillä reitti kulki linjaa Tampere-Tukholma-Frankfurt-Vancouver. Lentokentillä seikkaileminen toi joskus mieleen Indiana Jonesin Kadonneen aarteen metsästäjät, mutta kun logiikasta sai kiinni, löytyi oikea lähtöluukku varsin kivuttomasti. Kymmenen tunnin istuminen Atlanttia ylitettäessä oli sen sijaan epämukavaa. Mikään asento ei ollut rento ja sain massiiviset säryt selkälihaksiini. Paluumatkalle otinkin jo valmiiksi särkylääkkeen ja suuren vesipullon, koska menomatkalla nestehukka aiheutti pistävän päänsäryn.

NYT JOKU MUU SAA HAAVEILLA

Illan ajan paikallisessa hotellissa ihmeteltyäni sain viimeinkin kiinni studiokierroksen yhteyshenkilön. Sen jälkeen uskalsi jo painua nukkumaan, sillä seuraavana päivänä oli vuorossa se varsinainen keikka eli tutustuminen Prototype 2:hteen pääkallopaikalla eli kehitysfirman päämajassa.

Kymmenen tunnin aikaeron vuoksi heräsin joka ainoa aamu kolmelta enkä enää sen jälkeen saanut ollenkaan nukutuksi. Toisaalta olipahan aikaa valmistautua tuleviin haastatteluihin ja esitelmiin. Aamupäivällä hotellin aulassa seisoskeli seitsemän hieman alle 30-vuotiasta kundia, joista yksikään ei näyttänyt paikalliselta. Jokainen heistä oli kotoisin eri Euroopan maasta ja jokainen edusti eri pelimediaa kotimaassaan. GameReactorista paikalla oli tasan yksi jannu.

Paksulla jenkkiaksentilla puhuva Activisionin PR-mimmi kutsui taksin ja lyhyen suhaamisen jälkeen keltainen kärry pysähtyi korkean lasipalatsin eteen. Hissi vei toimittajajoukon yläkerroksiin, ja oven avautuessa meitä tervehti suuri kyltti: Radical Entertainment, Vancouver, Canada. Puristin muistivihkoa nyrkissäni ja mietin, että tällä kerralla minä kirjoitan; joku muu saa hoitaa sen haaveilun.

MEDIAN EDUSTAJAN ETUJA

Prototype 2:hteen tutustuminen vei lopulta aikaa seitsemän tuntia, ja sen aikana pääsi tutustumaan tekijätiimin johtohahmoihin varsin hyvin. Lopuksi medialle annettiin mahdollisuus haastatella työntekijöitä kahden kesken. Itse valitsin kohteekseni pääsuunnittelija Matt Armstrongin. Yksityisen luonteen vuoksi onnistuin kyselemään melko henkilökohtaisiakin asioita, kuten millainen koulutus hänellä on ja miten pelialalle hakeudutaan töihin. Mies jopa tiesi Remedy Entertainmentin ja Alan Waken, mikä oli minusta vaikuttava osoitus pelialan yleistiedosta. Raporttini Prototype 2:sta on toki tulevaisuudessa luettavissa GameReactorista.

Torstain alkuilta kului muistiinpanoja järjestellessä, mutta mediapäivä ei suinkaan ollut vielä ohi. Kello seitsemältä illalla koko toimittajakööri siirtyi paikalliseen ravintolaan ja Activisionin PR-miehen ohje oli yksinkertainen: tilatkaa mitä tahdotte ja syökää niin paljon kuin tahdotte. Kanadassa kaikki tarjoilijat ovat vähäpukeisia ja kauniita naisia, joiden täytyy työnsä puolesta olla asiakkaille ystävällisiä. Tästä syystä arvon toimittajakollegoilla tuntui koko ajan olevan jotain tilausta vaiheessa pöytämme ympärillä pyörivän tumman naisen tehtäväksi.

Korruptiolta tuoksuvaan seurueeseemme liittyi myös Radicalin työntekijöitä, mukaan lukien studion johtaja Ken Rosman. Ilta tarjosikin varsin mielenkiintoisen sisäpiirikatsauksen amerikkalaiseen pelisuunnitteluun. Aivan erityisesti mieleen jäi kuitenkin Rosmanin rannekello. Siinä oli nettiyhteys, ja mies aina välillä tarkistikin sen avulla sähköpostinsa. Tässä miehessä asui todellinen nörtti. Studiopomo naureskeli itsekin jenkkiläisen pelisensuurin kummallisuuksille. Peleissä saa tappaa kenet tahansa ja miten tahansa, mutta seksi ja alastomuus ovat pahasta. Jos pelissä on mitä tahansa aiheeseen viittaavaa näytillä, saa se lähes automaattisesti AO-merkinnän (Adults Only).

Illan päätteeksi pääsuunnittelija Matt Armstrong kätteli minua voimallisesti ja kiitti siitä, että tulin paikan päälle tutustumaan Prototype 2:hteen. Tunnustus tuntui ihan mukavalta, sillä olinhan matkustanut toiselle puolelle maapalloa ihan vain nähdäkseni heidän tulevan pelinsä.

MARKUS DOES VANCOUVER

Prototype-päivän jälkeisenä aamuna huomasin yhden asian: lentoni Suomeen lähtee vasta kahden vuorokauden kuluttua. Olin siis yksin vieraan mantereen vieraassa metropolissa ja vapaa tekemään mitä mieleen juolahtaa. Kaikki oma viihde piti tietysti kustantaa itse, mutta sitä varten olin onneksi varannut rahaa valmiiksi.

Vancouverin Downtownissa suunnistaminen oli melkoisen helppoa, sillä kadut olivat pääasiassa luotisuoria. Jokaisessa kadunkulmassa oli ainakin kolme kahvilaa, joten nälkään ei tarvitsisi kuolla. Muutenkin paikallinen ruoka oli aivan uskomattoman rasvaista: kun söi aamulla hotellin aamiaisen, tuli nälkä seuraavan kerran vasta illalla viiden maissa.

Paikalliset naiset olivat kaikki mustatukkaisia, joskin kourallinen blondeja tuli kadulla vastaan. Ulkonäkönsä puolesta Kanadan neidot eivät olleet sen kummempia kuin naiset Suomessakaan. Suuri ero oli kuitenkin ehostuksen määrässä. Kaikki naiset olivat tälläytyneet niin tappiin, että pohjoismaalainen tunsi olonsa jo epämukavaksi. Onneksi paikalliset miehet ehostivat yhtä paljon kuin Suomessakin eli eivät juuri lainkaan. Kaikki Vancouverin urokset olivat mustatukkaisia. Varmaankin tästä syystä tunsin kävellessäni ajoittain silmät selässäni. En ulkonäöltäni muistuttanut lainkaan paikallisia karjuja. Astetta röyhkeämmällä luonteenlaadulla olisin varmaankin voinut lypsää paljon irti "vaalea viikinki" -statuksestani.

Paikallinen yöelämä alkaa hieman aikaisemmin kuin Suomessa, mikä johtunee jääkiekosta. Kävellessäni kadulla iltakahdeksan aikaan oli melkein jokaisessa kahvilassa suurikokoinen HD-töllö auki, jossa näytettiin Vancouver Canucksin ottelua Chicago Blackhawksia vastaan. Lätkä oli Vancouverissa todella iso juttu, ja kanadalaisessa viiden dollarin setelissä on kuva junioreista pelaamassa jääkiekkoa.

Millaista tekemistä sitten lopulta keksin itselleni Vancouverin yöelämässä? Mitä itse tekisitte poikamiehenä vieraan mantereen vieraassa metropolissa? Miettikääpä sitä.

PALUU ARKEEN OLI EDESSÄ

Sunnuntaiaamu valkeni tutuissa merkeissä eli heräsin kello kolmen aikaan aamuyöllä. Matkatavaroita ei ollut kuin yksi selkäreppu, joten pakkaaminen ja hotellista ulos kirjautuminen kävi nopeasti. Paluumatka sujui samoissa merkeissä kuin tulokin mutta nyt tiettyihin asioihin, kuten nestehukkaan ja päänsärkyyn, osasi jo ennakolta varautua. Vajaan vuorokauden kuluttua lähdöstäni istuin jälleen kaksioni sohvalla kirjoittamassa facebook-päivitystä otsikolla "I'm back". Ulkona oli pimeää, lunta polviin asti ja suurin osa kanssaihmisistä minun laillani joko hieman tai kokonaan vaaleita.

Tiistaina sainkin jo sähköpostin ja kännykän kautta kyselyjä siitä, miten matka sujui, miltä peli vaikutti ja koska saan tekstin valmiiksi. Arki iski lättyyn täysin palkein, mutta omia muistiinpanoja selatessani palautin yhden asian mieleen: tällä kerralla minä kirjoitan ja joku muu saa vuorostaan haaveilla.

-Markus