Suomi
Blog

Tuloksia kahden viikon ruokavaliokokeilusta

Surkean kesän ja The Witcher -sarjan kunniaksi tein kahden viikon mittaisen testin. Aluksi ideana oli vain pitää energiajuomalakko, mutta sitten ajattelin että what the hell, anti mennä. Energiajuomattomuuden lisäksi tarkoituksena oli "eat clean" ja välttää makeisia.

Käytännön toteutus:
annoskokojen pienentäminen, mutta samalla syöntikertojen kasvattaminen per vuorokausi. Luin jostain väitteen, että 4-5 pientä ateriaa päivässä kiihdyttää aineenvaihduntaa paremmin kuin 1-2 isoa ateriaa. Vilkas aineenvaihdunta taas on edellytyksenä suunnilleen kaikelle silloin, kun haluaa fyysistä olemustaan johonkin suuntaan muokata.

Syömiset:
aamulla ja/tai illalla mysliä kevytmaidon kera, pääateriana jotain perinteistä suomalaista kotiruokaa tyyliin makaronilaatikko tai muusi ja lihapullat ja lopuksi tarpeen mukaan välipaloiksi hedelmiä tahi vihanneksia. Lisäproteiiniannos rahkojen muodossa liikkui jossain 20-60 g välillä vuorokaudessa fiiliksistä riippuen. Juomina käytettiin kevytmaitoa ja kivennäisvettä eikä alkoholia tokikaan otettu lainkaan. Kaikki muu eli unen määrä, liikunta ja stressitaso pysyttelivät suunnilleen samana kuin ennenkin.

Repsahdukset:
ensimmäisellä viikolla Snickers-patukka ja 0,5l Cola Zero, toisella viikolla niin ikään Snickers-patukka ja 0,35l Cola Zero

Havainnot:
illalla selvästi nopeampi nukahtaminen, aamuherätykset yhtä vaikeita kuin ennenkin mutta silti tuntuma paremmin nukutusta yöstä, kilon verran ylimääräisen nesteen ja ihran poistumista elimistöstä*, treenistä palautuminen nopeampaa eli seuraavan päivän lihaskivut selkeästi pienemmät tai niitä ei ole lainkaan, yleinen jaksaminen ja energisyys samaa tasoa kuin ennen.

(*Syön hieman enemmän kuin ennen kokeilua, mutta silti paino on laskenut ja peilin perusteella juurikin keskivartalosta. Lihasvoima ei ole vähentynyt, koska käytän samoja painoja kuin ennen kokeilua.)

Päätelmät:
näyttäisi olevan merkitystä sillä, millaisia hiilihydraatteja syö. Makeiset tuottavat hyvää fiilistä, mutta kertyvät näköjään vain keskivartaloon. Energiajuomat näyttäisivät hidastavan treenistä palautumista, mikä tietysti tarkoittaa samalla lihaskasvun hidastumista.

Lopuksi huomioin, ettei kaksi viikkoa ole pitkässä juoksussa vielä yhtään mitään. Koetan siis jatkaa testiä vielä toisella kahden viikon setillä heti perään. Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan, kuten Irwin Goodman lauloi joskus.

HQ

Maailmanhistorian parhaat videopelit

Keväisen flunssan iskettyä päätin julistaa kaikille, mitkä pelit ovat maailmanhistorian parhaimpia kautta aikojen. Kaikki esitetyt merkkiteokset ovat jaetulla ykkössijalla, minkä vuoksi jokaisen järjestysnumero on kuvaavasti ykkönen. Päätöksestäni ei voi valittaa.


1. Mega Man 2 (NES), 1990

Kaksiulotteisen ja suoraviivaisen pelaamisen kruununjalokivi Capcomilta Nintendon 8-bittiselle kenkälaatikolle. Kaikki vain toimii ja vielä tänäänkin osaan hyräillä suurimman osan pelin musiikeista.


1. Resident Evil 4 (Wii), 2005

Kauhupelit olivat ennen rumia, kankeita ohjata ja tarinaltaan ei-niin-kovin kummallisia. Kaikki muuttui Resident Evil 4:ssa. Ohjaus oli edelleenkin ajoittain haasteellinen, mutta se kaikki muu toteutus... ah. Peli julkaistiin myös Wiille, mitä pidän kaikkein parhaimpana versiona.


1. Metroid Prime (GameCube), 2003

Olipa kerran aika, jolloin ensimmäisen persoonan pyssyttely tarkoitti samaa kuin putkessa juostava sotilasräiskintä. Sitten tuli aivan puskista Retro Studiosin Metroid Prime, joka asetti Nintendon klassisen sarjan kertaheitolla kolmanteen ulottuvuuteen. Nykyään hieman vanhentuneen grafiikan lisäksi tallennusjärjestelmä on ainoa muistutus wanhoista ajoista. Toivottavasti Nintendo ymmärtää tehdä Metroid Primesta HD-päivitetyn version WiiU:lle.


1. Super Mario Galaxy 2 (Wii), 2010

Kolmiulotteinen tasoloikka, jossa ei ole oikeastaan mitään vikaa. Kaikki toimii juuri niin upeasti kuin vain ikinä osaa kuvitella. Tarina vain ei ole kummoinen, mutta eihän se koskaan marioissa ole.


1. Dragon Age Inquisition (Xbox One), 2014

Kolmas Dragon Age niputtaa yhteen ja samaan pakettiin kaiken sen, mistä pidän länsimaisissa roolipeleissä. Leijonanosa pelistä kuluu erilaisissa poliittisissa juonitteluissa ja ylipäänsä eri hahmojen kanssa keskustellessa. Se toinen puoli onkin sitten sekoitus valtavan maailman tutkimista ja taistelemista. Peruspelin läpäisyssä kestää helposti yli 100 tuntia, mikäli maailmaan päättää uppoutua. Tämä on aikuisten peli isolla A:lla.

HQ

Kuningas Titanfall

Tänä syksynä pelijulkaisuiden yskiminen on tuntunut enemmän säännöltä kuin poikkeukselta. Olen syyskuun alun jälkeen pelannut Xbox Onella Titanfallia, Call of Duty: Advanced Warfarea, Halo: Master Chief Collectionia, Grand Theft Auto Onlinea, Assassin's Creed: Unitya ja Destinya. Näistä vain Titanfall toimii kunnolla. Peli tarttui lisäosineen haaviin Liven kauppapaikan Black Friday -tarjouksena huimaan hintaan 12 euroa.

Muutama napin painallus ja peli käynnistyy. Toiset pari painallusta ja kaverit on koottu samaan peliaulaan. Kolmannet pari painallusta, muutama sekunti odottamista ja verkkokahinat rullaavat kuin unelma. Kaiken maailman haasteet ja saavutukset avautuvat ihan vain rennosti pelaamalla. Kokemustasot karttuvat kavereiden kanssa peetä jauhaen. Matsista toiseen siirrytään ilman turhia nikotteluja. Pelattavia karttoja on julmettu määrä ja niiden suuri koko vähentää reaktionopeuden merkitystä. Juuri tällaisesta papatkin tykkäävät.

Ulkoasu ja äänimaailma ovat ehtaa uuden polven laatua. Ruudunpäivitys tuntuu rullaavan silkkisesti eikä verkkoviivekään peli-istuntoja pilaa. Täten julistan Titanfallin loppuvuoden 2014 verkkomättöjen kuninkaaksi.

Iän ja elämäntilanteen vaikutus pelimieltymyksiin

Sylvester Stallone on jo kohta vuosikymmenen ajan kunnostautunut elokuvilla, joissa tavalla tai toisella ratsastetaan vanhalla maineella tehden samalla eräänlaista tiliä eletyn elämän kanssa. Rocky 6 (2006), Rambo 4 (2008), Expendables (2010), Grudge Match (2013) ja niin edelleen: näitähän piisaa. Tulin tästä miettineeksi omia ja pitkäaikaisimpien kavereideni peliharrastusta, jossa mieltymykset tuntuvat selvästi riippuvan iästä ja elämäntilanteesta.


JUNNUNA PIKSELEITÄ PIESTEN

Lapsena ja teininä tärkeintä oli lähinnä sujuva ja näyttävä toiminta. Toki olennaista oli myös onnistumisen tunteiden saaminen, mutta tämän ymmärsin vasta vanhempana. 8-bittisen NESin aikana ei vielä uljaalla grafiikalla ja pauhaavilla äänimaailmoilla hirveästi pröystäilty. Tarinoiden kertominen pelissä lähinnä kummastutti, josta ensimmäinen Ninja Gaiden (1991) on jäänyt mieleen.


KATANALLA KAKKOSEEN

Iän alkaessa kakkosella koin sen pakollisen ajanjakson, jolloin etualalle astui mahdollisimman näyttävä visuaalinen tykitys ja korvien kanssa esileikkivät äänet. Pelien tarinat eivät vieläkään niin kovin kiinnostaneet kuin ehkä poikkeustapauksissa. Tärkeintä oli edelleen sujuva toiminta, ja nyt parasta ikinä oli pelata yhdessä kavereiden kanssa. Halo (2001), Call of Duty 4 (2007), Gears of War 2 (2008) oi niitä aikoja ja niin edelleen.

Kolmenkympin kriisin kolkutellessa refleksiräiskinnät ja nopeaa sorminäppäryyttä vaativat taitopelit alkoivat kokea inflaatiota, joskin yksi pelisarja teki tässä poikkeuksen. Ninja Gaiden (2004) ja sen jatko-osat oli pakko hoitaa hieman kovemmalla vaikeustasolla armottomista selkäsaunoista huolimatta. Muistan vieläkin kuinka Ninja Gaiden 2:n (2008) läpäisyn jälkeen oli pakko vaihtaa koko vaatekerta runsaan hikoilun vuoksi. Tilastojen mukaan katselin Game Over -ruutua 169 kertaa ennen lopputeksteihin pääsemistä.


PAPPANA HIDASTUU

Iän karttuessa peleistä saatava eskapismi ja rentoutuminen näyttävät tulevan koko ajan tärkeämmiksi. Oikeassa elämässä on riittävästi kiirettä ja stressiä, jolloin peliohjaimeen tarttuessa haluaa kokea kaikkea muuta paitsi kiirettä ja stressiä. Tämän vuoksi esimerkiksi Dark Soulsin (2011) ja uusimmat Call of Dutyt saa tunkea syvälle sinne poikittain.

Mielenkiintoisen tai suureellisen tarinan kertovat pelit hoidan nykyään lähes yksinomaan helpoimmalla vaikeustasolla. Haluan kokea tarinan ja ehkä tehdä siinä sivussa painokkaita valintoja hoitaen asiat mahdollisimman pitkälle ilman väkivaltaa. Liputan mielelläni sellaisille peleille kuin The Last of Us (2013), Mass Effect (2007), Dragon Age (2009), The Witcher 2 (2011), Fallout 3 (2008) ja Skyrim (2011).

Vanhempana refleksejä ja sorminäppäryyttä vaativissa peleissä ei enää pärjää itseään puolta nuoremmille. Siksi huomio siirtyy kuin itsestään sellaisiin teoksiin, joissa ratkaisevaa on kokonaisuuden hahmottaminen, tilanteiden ennakointi ja kärsivällisyyttä vaativat toimintatavat. Näistä syistä fanitan korkealle Splinter Cell: Blacklistiä (2013), Thiefiä (2014), Dishonoredia (2012) ja Sniper Eliteä (2014). Näissä peleissä valitsen yleensä sen kaikkein kovimman vaikeustason juuri siksi, että onnistuminen on harvoin kiinni reaktioajasta.

Pieniä lapsia hankkineilla kavereillani pelivalinnat ovat selvästi toisenlaiset. Meiningin tulee olla nopeasti ja helposti omaksuttavissa. Tarina täytyy pystyä sisäistämään nopeasti ja helposti tai sitten stooria ei tarvita lainkaan. Onnistumisen elämyksien on oltava välittömiä. Tärkein yksittäinen valintaperuste on mahdollisuus pelata juuri niin pitkissä tai lyhyissä pätkissä kuin haluaa. Tiivistettynä ihanteena on käsky pelasta maailma, tässä sinulle ase ja tuohon suuntaan putkessa juosten eteenpäin mars mars. Työn ja perheen tuomien velvoitteiden vuoksi pelaaminen on muuttunut lapsuuden suorittamisesta ja kavereille mahtailusta kohti helppoa rentoutumista, jossa ei aivoja haluta liiaksi rasittaa.


Ja nyt tämä pappa lähtee ulos nauttimaan kesäisestä auringosta. Toisaalta ei se sisätiloissa pelaaminenkaan huono vaihtoehto ole.

Modausprojektina ruokavalio

Vietin kevääni Suomenlahden toisella puolella, ja sain siellä inspiraatiota tehdä hieman muutoksia ruokavaliooni. Tallinnassa ei juuri pizzerioita tai kebabbiloita ole, ja lisäksi paikallisten herkut ovat varsin erilaisia Suomeen verrattuna. Tietysti elintasoerokin vaikuttaa, mutta tässä tapauksessa hyvään suuntaan.


SALLITUT PAHEET OVAT IHANIA

Ennen sitä pelottavaa kiellettyjen asioiden listaa kirjaan ylös sallitut paheet: suklaa, jäätelö, (sokerittomat) energiajuomat, sekä naiset. Päinvastoin eli kokonaan pannassa koetan pitää salmiakin, pizzan ja kebabin.

Paheisiin ei tietenkään saa langeta liian usein. "Kohtuus kaikessa" niin kuin taisi jo arkkiatri Arvo Ylppö todeta.


KIINTEÄN MODAUS

On varsin helppoa sanoa "en syö tota enkä tota". Haaste piilee siinä, kuinka syö sekä laadullisesti että määrällisesti. Oppimani mallin mukaisesti koetan nyt vähentää lihansyöntiä ja vastaavasti lisätä oikeanlaisten hiilihydraattien saantia tumman leivän, pastan, riisin ja perunan muodossa. Ainainen projekti on tietysti sokerin ja suolan vähentäminen, ja tähän koetan päästä lisäämällä hedelmien syömistä (makeisten sijaan). Ruoan maustamisessa suosin enemmän yrttejä ja pippureita enkä niinkään suolaa. Rasvan käyttöä pyrin lisäämään, koska se tuo nopeasti kylläisen olon. Sitä paitsi jostainhan sitä energiaa on saatava.

Ähkyyn syömistä on vältettävä.


NESTEMÄISEN MODAUS

Makeisten ohella suurin sokerihumalan lähteeni ovat juotavat, joten pyrin korvaamaan kaiken vähäsokerisilla vaihtoehdoilla. Maidosta siirryn takaisin kevytmaitoon ja unohdan toistaiseksi rasvattoman maidon. Proteiinin saannin varmistelen juomajauheella, jossa on 40 g proteiinia yhdessä annoksessa. Tämä juomapaukku tulee tietysti otettua normaalin treenin jälkeen.


SOPPAKAUHA KÄTEEN

Tässäpä hyvä motivaatio kokkailla kotosalla vieläkin enemmän kuin nyt jo teen. Yleisesti ottaen itse tehty tulee halvemmaksi, taidot kehittyvät ja mikä tärkeintä: tietää itse tarkalleen kuinka paljon ruoassa on sokeria, suolaa, rasvaa ja mausteita.