Kaikkien aikojen pelisarja

Metal gear on legendaarinen pelisarja ja minulle ylivoimaisesti se kaikista rakkain. En uskonut pystyväni nimeämään vain yhtä suosikkisarjaa tai -tarinaa ennen kuin koin kyseisen sarjan itse, mutta en sen jälkeen ole löytänyt mitään saman tasoista. Kyseessä on aivan uskomaton saaga, josta voi löytää lähes loputtomasti uusia ulottuvuuksia ja ajattelemisen aiheita. Pelit ovat kokonaisuuksia, joissa kaikki on hiottu niin täydelliseksi, että ei voi kuin vain ihmetellä.

Oma suhteeni Metal geareihin alkoi kuitenkin vasta kahdeksannella luokalla vuonna 2013. Olin tietenkin kuullut peleistä ennenkin, mutta vasta sinä vuonna kiinnostukseni lopulta heräsi ja päätin ostaa sarjan kuullessani, että siitä julkaistaan koko saagan kattava kokoelmapaketti. Muistan edelleen hyvin sen syyskuisen iltapäivän kun koulun jälkeen huomasin paketin ilmestyneen postilaatikkooni ja aloitin samana päivänä ensimmäisen Metal gear solidin (1998) pelaamisen. Olin koukussa heti alusta lähtien ja varsinkin pelin ensiluokkaisen jännittävä tunnelma ja mielenkiintoinen alkuasetelma yllättivät minut täysin ja tempaisivat heti mukaan hiiviskelyn, vakoilun, toiminnan, salaliittojen, ydinaseita ampuvien robottien (mechojen) sekä tietenkin persoonallisten hahmojen maailmaan. Kuinka niin vanha peli muka voi olla niin uskottava ja elokuvamaisesti toteutettu? Sitä ihmettelin itse, mutta näköjään niinkin rajallisilla tehoilla kuin ensimmäisessä Playstationissa voikin saada aikaan uskomatonta jälkeä.

Hahmoja on älytön määrä, mutta silti ne onnistuvat olemaan huikean persoonallisia. Yksi syy hahmojen persoonallisuuteen ja niiden tunnistettaviin ääniin löytyy varmasti alkuperäisen Playstationin teknisistä rajoituksista. Pienen polygonimäärän takia hahmojen täytyi näyttää erikoisilta ja erilaisilta, jotta ne pystyi tunnistamaan. Lisäksi äänestä ja puhetavasta täytyi kuulua hahmon persoonallisuus, koska kasvoanimaatioita ei ollut, joten kaikki tunne välittyi ääninäyttelystä. Sarjan keskeisin hahmo on Big Boss. Hän on legendaarinen sotilas, joka menetti uskonsa valtioihin ja hallituksiin jouduttuaan niiden pelinappulaksi. Big Boss omisti elämänsä kuolleen mentorinsa tahdon toteuttamiseen, mikä lopulta aiheutti koko maailman muuttumisen tulevaisuudessa täysin erilaiseksi. Tunnetuin hahmo on kuitenkin hänestä kloonattu Solid Snake, joka tunnetaan sarjan sankarina, vaikka Big Boss ei itse ole yhtään pahempi. On vain erilaisia näkemyksiä eikä hyvää tai pahaa. Solid Snake on suunniteltu täydelliseksi sotilaaksi ja tunteettomaksi tappokoneeksi, mutta silti hän on lopulta enemmän ihminen kuin hänen edes pitäisi olla. Kolmas hahmo, jonka haluan ottaa esille, on (Revolver) Ocelot. Hän on takinkääntämisen ja teeskentelyn mestari, joka saa kenet tahansa luottamaan itseensä tai halutessaan pitämään itseään vihollisena. Hän onkin lähes aina kaksois- tai jopa kolmoisagentti. Muita keskeisiä hahmoja ovat myös the Boss, Raiden, Roy Campbell, Meryl Silverburgh, Liquid Snake, Volgin ja Zero.

Nyt olen pelannut kaikki Hideo Kojiman ohjaamat ja suunnittelemat pelit sarjassa, joista useimmat kahdesti, ja edelleen sanoisin tarinan ja teemojen olevan suurin ja paras asia sarjassa ja sitä mieltä olen ollutkin alusta asti. Uskoisin, että ei ole toista tarinaa, joka olisi yhtä kunnianhimoinen kuin luovan hullun Kojima-neron saaga. Pelit sijoittuvat viidenkymmenen vuoden ajalle ja siinä ajassa ehtii tapahtua enemmän kuin Salatuissa elämissä. Voisin kirjoittaa pelkästä tarinasta kymmenen blogin verran ja teemoista toiset mokomat, mutta tiivistettynä aiheena on yleensä sota. Tarina kertoo mm. Big Bossin taistelusta maailmanvaltoja vastaan operaatio Snake Eaterin jälkeen, hänen omasta palkkasotilasarmeijasta ja myöhemmin hänen perustamastaan valtiosta sekä taistelusta itse Solid Snakea vastaan. Solid Snake taistelee myöhemmin hallituksen puolella terroristeja vastaan ja lopulta hänellä on koko maailmaa salaa ohjaava salaseura vastassa. Sarjan tarinasta ei voi kunnolla kertoa yhdessä blogissa, sillä se kuuluu kokea itse. Pystyin kertomaan vain hieman aiheista. Keskeisimpiä teemoja ovat muun muassa ydinsota, geenit, meemit, todellisuus, teknologia, vapaa tahto, rotu, kosto, kieli, sota yleisesti ja uskollisuus valtioille ja hallituksille. Teemojen määrä on järkyttävä ja niitä käsitellään syvällisesti ja laajasti. Ei ole ihmekään, että niin paljon ehtii tapahtua ja niin montaa asiaa ehditään käsitellä, koska sarja on tunnettu suuresta välivideoiden määrästä. Neljännessä pelissä pelkkiä videoita on jo kahdeksan ja puoli tuntia ja lopussa on yli tunti pelkkiä videoita putkeen. Yleensä sarjan peleissä kolmasosa tai jopa puolet läpipeluuajasta kuluu välivideoiden katseluun. Onneksi ne ovat niin mielenkiintoisia ja mestarillisesti ohjattuja. Jopa paremmin toteutettuja kuin lähes mitkään elokuvat.

Kyse on kuitenkin peleistä eikä elokuvista ja onneksi ne ovat myös teknisesti niin pelattavuudeltaan kuin audiovisuaalisesti aina olleet ensiluokkaisia. Kontrollit ovat vanhojen pelien kömpelyydestä huolimatta aina täydelliset tarkoitukseensa ja hoitaneet hommansa taktisessa hiiviskelyssä. Myös tekoäly on ollut varsinkin MGS2:sta lähtien aina huippuluokkaa, sillä jo vuonna 2001 julkaistussa pelissä vartijat osasivat hälytystilanteessa saartaa pelaajan useammasta suunnasta, toimia ryhmänä, tehdä yhteistyötä, etsiä pelaajaa aktiivisesti ja reagoida tilanteisiin. Myöhemmissä peleissä lisäksi vartijoiden aistit ja erityisesti näkö viilattiin vastaamaan entistä paremmin oikeaa ihmistä. Parasta itse pelaamisessa on kuitenkin pelimekaniikkojen syvyys ja mahdollisuus suorittaa tilanteet usealla erilaisella tavalla käyttäen eri laitteita Snaken tai Raidenin valtavasta arsenaalista. Metal gearit eivät tietenkään olisi mitään ilman legendaarisia pomotaisteluita, jotka ovat aina olleet erinomaisesti suunniteltuja vääntöjä, joista kaavamaisuus puuttuu. Varsinkin MGS3:ssa pomot voi voittaa lukemattomilla eri tavoilla kuten odottamalla viikon oikeassa elämässä tai käyttämällä tekokuolemapilleriä. Pelaajan muistikorttia lukeva Psycho Mantis ja legendaarinen tarkka-ampuja the End ovat jääneet erityisen lämpimästi ja vahvasti mieleen. Sarjassa on kuitenkin kymmeniä muitakin ensiluokkaisia pomoja, jotka ovat parhaita, mitä peliteollisuus on meille antanut. Teknisesti pelit ovat muutenkin erinomaisia, sillä grafiikat ovat aina olleet sukupolvensa näyttävimpiä ja musiikit elokuvamaisimpia ja tunnelmallisimpia mitä löytyy.

Ajattelin vielä lyhyesti kertoa mielipiteeni sarjan jokaisesta pelistä. Ensimmäinen Metal gear (1987) oli aikanaan mullistava jo pelkän hiiviskelyidean takia, vaikka pelattavuus ja tarina ovat nykystandardeilla erittäin yksinkertaisia. MG2 kuitenkin oli muita 8-bittisiä pelejä valovuosia edellä, koska siinä oli jo syvällinen tarina, monimutkaiset hahmot, toimiva tekoäly ja monipuolinen pelattavuus kun muissa peleissä vielä pelastettiin prinsessoja. Sarjan legendaarisin osa eli Metal gear solid oli aikaansa edellä oleva kokemus, joka sai osakseen jo tullessaan suurta ylistystä ja on vieläkin monien ihmisten mielestä kaikkien aikojen paras peli. Tunnelma on huikea, ohjaustyö elokuvamaista ja tarina mielenkiintoinen. Metal gear solid 2 kuitenkin paransi entisestään, vaikka tullessaan monet fanit pettyivät uuteen päähenkilöön. Se on kuitenkin sarjan syvällisin osa ja juonellisesti monimutkaisin. Olenkin itse oppinut arvostamaan sen tapaa kyseenalaistaa jopa pelaajan oma elämä ja saada ihminen ajattelemaan. Peli on edelleen paras esimerkki postmodernismista videopeleissä ja erikoisten kerrontatapojensa takia äärimmäisen vaikea ymmärrettävä. Metal gear solid 3 on kuitenkin sarjan paras osa, koska sitä tehdessään Kojima halusi tehdä niin täydellisen kokonaisuuden kuin mahdollista kun taas edellisessä osassa keskityttiin kyseenalaistamiseen ja postmodernismiin. Kaikki pienintä yksityiskohtaa myöten on hiottu täydellisemmäksi kuin missään muussa videopelissä koskaan. Tarina ja sen rytmitys ovat täydellisiä, pelattavuus on uskomattoman syvää ja monipuolista, pomotaistelut ovat sarjan parhaat ja pelillä on lisäksi noin 20 tuntia kestoa ilman yhtään tylsää tai heikkoa kohtaa. MGS4 on myös ihan uskomaton peli ja juonellisesti sarjan parhaita. Se lopettaa sarjan tarinan paremmin kuin olisin osannut kuvitella olevan mahdollista ja on lisäksi varmaan surullisin tarina, jonka olen kokenut. Pelattavuus jää jälkeen edellisestä osasta suunnitteluratkaisujen takia, koska hiiviskely on pienemmässä osassa, vaikka itse toteutus onkin erinomaista. Pomotaistelutkin ovat hieman tylsempiä, vaikka ne edelleen ovat erittäin hyviä. Peace walker on ainoa Kojiman tekemä käsikonsolille tehty peli, joka teki paljon enemmän ja paljon paremmin kuin koskaan luulin käsikonsolilla olevan mahdollista tehdä. Tarina oli MGS-tasoa ja pelattavuus yllättävän hyvää käsikonsolille, vaikka se olikin hieman rajoitettua. Metal gear solid V on sarjan uusin ja erilaisin osa, koska se on valtava avoimen maailman peli. En oikein vieläkään tiedä, mitä siitä pitäisi kokonaisuutena ajatella, koska hiiviskely oli mukautuvien avoimien tehtävien takia parasta koskaan, mutta tarinaa oli mukana aivan liian vähän ja siitä lisäksi puuttui suuri osa. Tosin ei ole mahdotonta, että viimeinen luku aukeaa vasta kun pelaajat ovat yhdessä hävittäneet pelistä kaikki ydinaseet. Sekään ei silti tosin pelastaisi kaikkia tarinan ongelmia, vaikka peli kokonaisuutena onkin erinomainen. Ei se silti ole läheskään sarjan paras, koska kunnon pomotaisteluitakaan ei enää ollut mukana.

Olen yrittänyt tässä blogissa kertoa tämän massiivisen sarjan tärkeimpiä asioita, mutta paljon on vielä kertomatta. Se on toisaalta hyvä asia, sillä kyseinen pelisarja on jotain, mitä ei voi kunnolla selittää vaan se täytyy itse kokea. Se on syvällinen, hauska, jännittävä ja täynnä pieniä yksityiskohtia ja piilotettuja salaisuuksia. Se on yhden miehen visio, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä jotain, mitä ei oltu koskaan nähty videopeleissä. Lopulta se visio paisui joksikin, minkä tasoista ei ole koskaan nähty missään taiteen muodossa.

Toivottavasti joku antaa palautetta ensimmäisestä täällä julkaisemastani blogista ja parastahan olisi, jos saisin jonkun vaikka tämän avulla kiinnostumaan sarjasta.