Suomi
Gamereactor
arviot
PGA Tour 2K23

PGA Tour 2K23

Pohja on kunnossa, mutta joidenkin ominaisuuksien osalta työ näyttää olevan edelleen kesken.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Suosituista urheilupeleistä on totuttu saamaan joka vuosi uusi painos, mutta golf ei ole kuulunut tähän joukkoon enää vuosiin. Aiemmin Electronic Arts piti kolopalloilun valtikkaa itsellään lähes yksinoikeudella, mutta sitten jotain tapahtui. Paikan otti hiljakseen HB Studiosin The Golf Club, joka ajan saatossa vaihtoi nimensä muotoon PGA Tour 2K. Vuoden 2023 alussa Electronic Arts palaa taas areenalle pelillään EA Sports PGA TOUR, mutta jo tänä vuonna päästään viheriöille HB Studiosin ja 2K Gamesin pelillä PGA Tour 2K23. Kansikuvaankin on saatu vanhojen hyvien aikojen kunniaksi Tiger Woods. Se varsinainen pelattavuus on edelleen melkoisen haastavaa, ajoittain ennustamatonta ja joukko ylimääräisiä ominaisuuksia on vielä selvästi päivityksen tarpeessa.

Se on sanottava, että PGA Tour 2K23 esittelee itsensä ja asiansa vakuuttavasti. Tunnelma on aivan kuin katselisi golfia televisiosta, ja tämä on tietysti ollut tarkoituskin. Heti aluksi eteen laitetaan opastusosio, jonka pelaaminen ajatuksen kanssa on erittäin suositeltavaa. Tämä siksi, että peliin sisään pääseminen saattaa hyvinkin vaatia useamman tunnin harjoittelun.

PGA Tour 2K23PGA Tour 2K23PGA Tour 2K23
Tämä on mainos:

Valikot kaipaisivat parannusta siksi, ettei haluamaansa tahdo löytää nopeasti ja helposti. Omaa golffariaan pääsee muokkaamaan MyPlayer-valikossa, ja tuunailuun saa kulumaan halutessaan jopa tunnin tai toisenkin. Odotetusti pelin kuluessa ansaitaan rahaa, jolla voi sitten ostaa itselleen uusia varusteita. Jostain syystä näiden hankittujen varusteiden päälle laittaminen on tehty hankalammaksi kuin olisi tarpeen. On liian helppoa laittaa haluttu vaate päälle vain tiettyyn pelimuotoon, tai olla laittamatta sitä päälle lainkaan.

Ennen varsinaisen uratilan eli MyCareer-tilan aloittamista suosittelen säätämään svingin eli sen lyönnin omille sormille sopivaksi. Ongelmana vain on, ettei tätä harjoittelutilaa ole helposti näkyvissä. Kun sitten lopulta on valikoita selaamalla päässyt oikeaan paikkaan, on varsinainen svingin kalibrointi hyvinkin helppoa. Toki oletusasetuksilla voi pelata, mutta silloin pari ensimmäistä kierrosta saattaa kulua ihmetellessä, miksi pallo lentää ennustamattomasti vähän mihin sattuu.

Pelattavuuden suurin ongelma noin yleensä on juuri vaikeus ennustaa pallon käyttäytymistä. Svingin saaminen kohdilleen on vaikeaa vielä useiden pelituntien ja erillisen kalibroinnin jälkeenkin. Varsin usein pallo liikkuu erityisesti putatessa hämmentävillä tavoilla. Joskus pallo tuntuu liikkuvan kuin täi tervassa, ja seuraavassa hetkessä pallo vierii kuin saippuoidulla jäällä ikään. Ongelma ei ole suuren suuri, mutta kun tavoittelee huipputulosta, tällaiset ennustamattomat hetket ärsyttävät suuresti. Sama pulma on riivannut HB Studiosin golfailuja alusta alkaen. Kysymys voi tietysti olla siitäkin, etten vain ole monen vuoden jälkeenkään oppinut niin sanotusti talon tavoille. Aloitin virtuaaligolfauksen vuonna 2008 EA Sportsin pelillä, joten ehkä sieltä opittu pelityyli istuu liian tiukassa.

PGA Tour 2K23PGA Tour 2K23PGA Tour 2K23
Tämä on mainos:

PGA Tour 2K23 sisältää joukon mukavia ominaisuuksia, joita ei ole saatu valmiiksi julkaisuun mennessä. Yksi tällainen on Replay, jossa voi katsella onnistunutta puttausta uudestaan. Ongelmana on, että yleensä kamera keskittyy pelihahmon ylävartaloon eikä suinkaan siihen, missä se pallo kulkee. Oman laatusuorituksensa voi myös erikseen tallentaa, mutta en löytänyt mitään paikkaa, missä näitä tallennuksia olisi voinut erikseen katsella.

Moderniin malliin mukana on hahmonkehitys, joka tapahtuu hiljakseen niin pelaajan ominaisuuksia päivittämällä kuin parempiin varusteisiin vaihtamalla. Ongelmana on, ettei tuunauksilla vaikuta olevan sen ihmeempää merkitystä pelin kulkuun. Se merkittävin edistys tapahtuu edelleen pelaajan omissa sormissa kokemuksen karttuessa. Mahdollista on sekin, että hahmonkehityksen hyödyt tulevat esiin vasta kymmenien ja taas kymmenien pelituntien jälkeen. Joka tapauksessa vaikuttaa vahvasti siltä, että nykymuotoisen hahmonkehityksen olisi voinut jättää kokonaan poiskin. Odotetusti parempia varusteita voi ostaa myös oikealla rahalla, mutta mikromaksut eivät onneksi ole mitenkään keskeisellä sijalla.

PGA Tour 2K23PGA Tour 2K23PGA Tour 2K23

MyCareerin eli uratilan ohella mukana on jokunen muukin erilainen tapa pelata. Competitivessa liitytään johonkin kerhoon, ja suoritetaan sitten erilaisia haasteita keräten niin itselle kuin kerholle mainetta. Käytännössä kyse on erilaisesta uratilasta, jossa vain pelataan verkossa muiden kanssa saman päämäärän eteen.

Casual tarjoaa mahdollisuuden pelata joko samalla sohvalla tai muiden kanssa verkon välityksellä. Mukana on kaikkiaan kuusi erilaista pelimuotoa, joista ainutkaan ei ole se perinteinen 18 reiän kierros. Matsit ovat varsin nopeita ja aikarajallisia, joten se golfille ominainen rentous ja kiireettömyys loistavat poissaolollaan.

Topgolf on kummallinen pelimuoto. Siinä lähdetään muiden pelaajien kanssa verkon välityksellä pelaamaan, ja jokaisella on käytössään kymmenen lyöntiä. Parhaiten menestynyt voittaa. Selvästi tässäkin on haettu verkkopelaamiseen sitä nopeutta.

HB Studiosin golfpelien vetonaulana on alusta asti ollut Designer eli mahdollisuus tehdä ja julkaista omia kenttiä. Ominaisuus on mukana nytkin, ja erittäin monipuolisena. Oman kentän tekemiseen saa helposti kulumaan tunteja aikaa, kun oikein innostuu. Oman työnsä voi toki tallentaa, ja muille jakaa. Ongelma on siinä, ettei pelissä näytä olevan mitään keinoa pelata muiden tekemiä kenttiä tai nähdä, onko joku pelannut sitä omaa kenttää (tai mihin se oma luomus ylipäänsä on julkaistu). Vaikuttaa selvältä, että pelistä puuttuu jokin kriittinen päivitys tämänkin ominaisuuden osalta.

PGA Tour 2K23PGA Tour 2K23PGA Tour 2K23PGA Tour 2K23

Graafisesti PGA Tour 2K23 on kohtuullinen. Maisemat ovat yksityiskohtaisia kaikin puolin, ja valo käyttäytyy aidon tuntuisesti erilaisilla pinnoilla. Toisaalta taas tuuli ei heiluta puita millään tavalla, eivätkä pilvetkään taivaalla liiku. Tai siis yleensä eivät liiku tai heilu: joskus taas heiluvat ihan selvästi. Hahmomallit ovat huomiota herättävän karkeita riippumatta siitä, valitseeko valikoista resoluutiota painottavan grafiikkatilan vai ruudunpäivitystä painottavan grafiikkatilan. Pelaamisen verkkaisuuden vuoksi näiden kahden valinnan välillä ei tunnu olevan merkittävää eroa. Musiikki on visusti taustalla pysyttelevää laatua, eikä sen kummemmin vahvista tai riko tunnelmaa. Pelin kulkua kommentoivat selostajat hoitavat hekin työnsä ihan hyvin, ja oman sijoituksensa kehittymistä kisojen aikana tulee kyllä selostajilta kuunneltua.

PGA Tour 2K23 onnistuu ennen kaikkea tarjoamaan vakavasti otettavaa golfaamista, ja erilaisia tapoja muokata peliä itselleen mieluisaksi on runsaasti. Tästä huolimatta en vieläkään onnistunut tekemään pelaamisesta niin sujuvaa kuin olisin halunnut, joten sama ongelma vaivaa HB Studiosin pelisarjaa vuodesta toiseen. Kysymys voi toki olla myös omasta jääräpäisyydestäni yrittää pelata niin kuin haluaisin, vaikka minun tulisi mukautua siihen, mitä tarjolla on.

Se on varmaa, että tulen pelaamaan PGA Tour 2K23 -peliä ainakin siihen asti, kunnes EA Sports PGA TOUR julkaistaan vuoden 2023 alussa. Toisin sanoen ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan golfpelien saralla kuluttajilla on varaa valita.

HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Ympäristöt näyttävät hyvältä, paljon vaihtoehtoja ja muokkausmahdollisuuksia, mahdollisuus tehdä omia kenttiä, ei juurikaan bugeja
-
Hahmomallit ovat edelleen karkeita, joskus pallo käyttäytyy ennustamattomasti, tuuli ei yleensä heiluta puita lainkaan, tuntuu kaipaavan ominaisuuksiensa osalta vielä päivityksiä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
PGA Tour 2K23Score

PGA Tour 2K23

ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Pohja on kunnossa, mutta joidenkin ominaisuuksien osalta työ näyttää olevan edelleen kesken.



Ladataan seuraavaa sisältöä