Mitä saadaan, kun yhdistetään vuoropohjaiset taistelut, digitaaliset hirviöt, selviytymiselementit ja vuorovaikutteinen lyhyt tarina? Saadaan Digimon Survive. Seikkailulla on mittaa 30 tuntia. Jo heti alkuvalikossa pelaajaa tervehtii Tomoki Miyoshin musiikki. Taiteellinen tyyli sopii hyvin lyhyen vuorovaikutteisen tarinan kylkeen, ja musiikki vielä tukee kokonaisuutta. Harmillisesti kohdattu bugi vei minulta 10 tuntia jo edettyä peliä.
Peli alkaa jokseenkin hitaasti, ja esittelee niin tarinan kuin pelin maailmankin. Joukko teini-ikäisiä ja lapsia joutuvat mystiseen maailmaan, ja tarkoituksena on selviytyä takaisin kotiin. Matkalla kohdataan Digimon, joka haluaa sekä tappaa että auttaa. Ensimmäistä kertaa pelisarjassa veri lentää, ja melkein mikä tahansa henkilöhahmo voi kuolla valinnoista riippuen. Vain muutama henkilöhahmo on kovalta kohtalolta valmiiksi suojattu.
Peli muistuttaa hieman sitä, mitä Pokémon Legends Arceus teki Pokémonille. Ydin on edelleen paikoillaan taisteluineen ja hirviöineen, mutta paljon on muuttunut. Ensimmäistä kertaa Digimon-pelissä hirviöt puhuvat niin paljon kuin niille sallitaan. Näin kehittäjät ovat päässeet syventämään hirviöiden persoonallisuutta, ja näin tarinakin etenee. Digitaaliset hirviöt ottavat näin paikkansa ihmisten rinnalla.
Henkilöhahmot on kirjoitettu hyvin, ja pelaaja voi edistää omaa suhdettaan heidän kanssaan. Näin helpottuvat nekin valinnat, kuka jää henkiin ja kuka ei. Tietoisuus siitä, että henkilöhahmot voivat kuolla, saa pelaajan kiinnittämään valintoihinsa huomiota. Jotkut dialogivalinnat palkitsevat kolmessa erilaisessa kategoriassa: Wrath, Morality ja Harmony. Jokainen Digimon on luokiteltu yhteen kolmesta luokasta, jotka ovat sitten heikkoja tai vahvoja toisia luokkia vastaan. Logiikka on siis tukevasti kivi-sakset-paperi.
Taistelut jakautuvat vahvasti sen mukaan, mitä tyyppiä Digimon on. Meno on melko yksinkertaista vuoropohjaista taistelua, ja erilaiset käyttöesineet ovat apuna. Taistojen kuvio on helppo oppia, ja pelaaja taistelee joko itse tai antaa tekoälyn hoitaa. Se on sanottava, että taistelut ovat hieman liian helppoja. Vaikeustasoa voi kyllä muuttaa, mutta kokeneille pelaajille ei ole tarjolla tarpeeksi haastetta edes kovimmalla vaikeustasolla. Pelattavuuden ja vaihtelun osalta taistelumekaniikka on kuitenkin kunnossa.
Hauskaa on sekin, kun pääsee kokeilemaan omia hirviöitään taistelukentällä. Rauhanomainen tie on mukava. Silloin ei saa yhtä paljoa kokemuspisteitä, mutta vastustajan kanssa pääsee puheisiin. Seuraa kolme dialogivaihtoehtoa, ja on vastattava oikein kolme kertaa. Mikäli mittari täyttyy, voi vastustajan suostutella liittymään osaksi omaa joukkoa tai antamaan pelaajalle käyttöesineitä. Näin niitä uusia Digimoneja kerrytetään. Hahmonkehitys tapahtuu joko käyttöesineillä tai tarinan edetessä, ja se on mielenkiintoinen lähestymistapa. Kannattaa muistaa, että kehityslinjan valinta on tärkeä ja lopullinen.
Parasta pelissä on se, että taistelut, tarina ja pelattavuus toimivat kaikki hyvin yhteen. Kaikki toimii, ja se punainen lanka sitoo kaiken. Valikoita on helppo käyttää. Pidin myös tarinasta ja ääninäyttelijöistä niin ihmisten kuin olioidenkin osalta. Se on sanottava, että jotkut evoluutiomuodot eivät kuulosta siltä kuin niiden voisi olettaa kuulostavan.
Tuotantoarvot ovat yllättävän korkealla, sillä yleensä niin sanotut visuaaliset romaanit eivät ole tällä tasolla. Erilaiset henkilöhahmot esitellään hyvällä tahdilla. Kyseessä on kaikkiaan se paras Digimon, mitä olen pelannut. Mukana on neljä erilaista loppuratkaisua ja New Game+, joten uudelle kierroksellekin on syytä lähteä.
Omat ongelmansa toki on. Kuten jo mainitsin, taistelut ovat turhan helppoja. Bugit eivät nekään ole kiva juttu. Yksi bugi poisti tallennustiedostoni, ja menetin näin 10 tuntia peliä. Mikäli pitää Digimonista ja lajityyppi miellyttää, kannattaa peliä harkita. Kyseessä on yksi kuluvan vuoden suosikeistani.