Suomi
Gamereactor
arviot
Twelve Minutes

12 Minutes

Erinomaisesta ideastaan huolimatta tähtikaartilla höystetty aikatrilleri jää geneeristen hahmojensa vangiksi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Kaksitoista minuuttia on aika, jossa ehtii muuttaa koko elämän suunnan. Vain muutamassa minuutissa rauhallinen koti-ilta eskaloituu tragediaksi, kun murhasyytöksiä lateleva poliisi tunkeutuu pahaa aavistamattoman pariskunnan asuntoon. Ennen kuin tilanteesta ehditään saada selkoa kello kumahtaa, ja aviomies huomaa seisovansa hölmistyneenä eteisessä. Poliisia ei näy mailla halmeilla, eikä vaimollakaan ole mitään muistikuvia tunkeutujasta. Mutta tapahtuma ei ollut pelkkää unta, sillä hetken päästä kaikki tapahtuu uudestaan ¬- tismalleen samoin.

Luis Antonion suunnittelema Twelve Minutes laittaa pelaajan ohjaamaan päähenkilöä, joka huomaa olevansa ajan vanki. Mies elää yhä uudestaan ja uudestaan samat kaksitoista minuuttia. Selittämättömälle ilmiölle ei vaikuta olevan mitään muuta kiinnepistettä kuin ovelle saapuva poliisi ja murhasyytteet. Pelaamisen aikana kaksitoista minuuttia tikittää reaaliajassa ja viimeisen minuutin tultua täyteen skenaario nollautuu. Sama tapahtuu myös, jos pelaajan ohjastama päähenkilö kuolee tai yrittää poistua asunnosta.

Tämä on mainos:

Ennen nollausta asunnossa saa vapaasti liikkua ja hipelöidä irtaimistoa kuin klikkailupohjaisissa seikkailupeleissä. Pieniä esineitä voi myös kerätä talteen, mutta nollauksen yhteydessä kaikki esineet palaavat alkuperäisille paikoilleen. Ainoa, mikä säilyy, on tieto. Keskeistä eteenpäin pääsemisessä onkin dialogi, jonka myötä pelaaja ja päähenkilö pääsevät jäljille aikamysteerin perimmäisestä luonteesta.

Twelve MinutesTwelve Minutes

Rajatun aikaikkunan takia kaikkea ei kerralla ehdi tekemään. Yhdellä kierroksella puitu väittely vaimon kanssa saattaa avata mahdollisuuden paljastaa valheita seuraavalla yrityksellä. Toisinaan taas oman henkensä uhraaminen vie lähemmäs totuutta. Mikäli dialogivaihtoehdot kasvavat kierrosten myötä, tietää toiminnan tuottavan tulosta. Kuten arvata saattaa, tilanteesta tietämättömän kumppanin voi yllättää jokaisesta aikamatkustustarinasta tutulla kliseellä, jossa suolletaan kesken jutustelun tietoa tulevaisuuden tapahtumista.

Pelaaminen tuntuu pitkälti minimalistiselta pulmapeliltä, jossa on tismalleen yksi ainoa pulma. Sitä sitten hiotaan, kunnes ratkaisu on täydellinen. Hiomisprosessin aikana alkaa vääjäämättä kiinnittämään huomiota rytmiin. Vaimon iltarutiini, tiettyyn aikaan naapurista kantautuvat äänet ja ukkonen ovat kaikki merkkejä, jotka auttavat pelaajaa pohtimaan, mitä tapahtuu missäkin hetkessä ja milloin on oikea aika toimia. Vihjeet ovat hienovaraisia ja niin on toimintakin. Sillä on oikeasti väliä, kuka koskee viimeisenä valokatkaisijaan.

Tämä on mainos:

Minimalismin etuna ovat tunnelma ja selkeys, jotka kytkeytyvät kenttäsuunnitteluun. Koko pelialue koostuu ahtaasta kaksiosta, joka esitetään lintuperspektiivistä. Näkökulman ansiosta kaikki ratkaisujen välineet ovat alati näkyvissä. Samalla koti tuntuu ahdistavalta ja kolkolta: missään ei näytä olevan piilopaikkaa, vaan pariskunta on loukussa pienessä asunnossa ilman turvaa. Lähimmäs tunnelma osuu Hideo Kojiman lyhyen aikaa saatavilla ollutta demoa P.T., jossa vain kierretään saman asunnon käytävää yhä uudestaan ja uudestaan ilman ulospääsyä.

Twelve MinutesTwelve Minutes

Siinä missä Twelve Minutes ansaitsee täyden ylistyksen kenttäsuunnittelustaan, varsinainen pelattava aines jättää kylmäksi, sillä pelaamisen sisäinen logiikka ei ole säännönmukainen. Lopputeksteihin selviää, kun kaikki mysteerit on ratkaistu, mikä edellyttää uusien dialogivaihtoehtojen kerryttämistä. Esimerkiksi puhelimessa kuultu maininta jostakin asiasta tai laukusta löydetty esine jäävät päähenkilön mieleen ja niistä voi tulevilla kierroksilla kysyä vaimolta. On loogista olettaa, että sama toimintalogiikka pätisi aina, mutta näin ei ole.

Välillä kohdatut esineet avaavat suoraan dialogia tyyliin "löysin tuolta jonkin hommelin" ja toisinaan esineet pitää kiikuttaa keskustelukumppanin nokan alle. Yhdenmukaisuuden puuttuminen saa uuden dialogin avaamisen tuntumaan kömpelöltä testailulta, jossa yksittäisiä esineitä kuskataan varmuuden vuoksi näytille. Immersio painostavasta aikamysteeristä murenee lukuisia kertoja, kun aviomies kiskoo takataskunsa tyhjiöstä vuoron perään esineitä sanoen vaimolleen aina monotonisesti: "Katsos tätä."

Syy monotonisuuteen ei ole Daisy Ridleystä, Willem Dafoesta ja James McAvoysta kasatussa äänikokonaisuudessa. Ongelma on käsikirjoituksessa. Repliikit on puserrettu niin lyhyiksi ja ympäripyöreiksi, etteivät hahmot ole loppuun päästyä sen syvällisempiä kuin mies, nainen ja tunkeutuja. Pelkkä tähtikaarti ei takaa monipuolisia hahmoja. Esimerkiksi Tim Schaferin kynäilemässä klikkailuseikkailussa Broken Age äänipanoksensa antaa Elijah Wood, mutta vasta erinomaisen käsikirjoituksen myötä hänellä on hedelmällinen maa, jossa työskennellä.

Twelve MinutesTwelve Minutes

Twelve Minutes valuttaa näyttelijöidensä potentiaalin keskusteluihin, joissa ei ole aikaa huudahduksia pidemmille mietteille. Uskottavana vasta-argumenttina joku voisi esittää, ettei Luis Antonion teoksen ole tarkoitus olla hahmokehitykseltään kovinkaan syvällinen, koska ilmeiset aikarajoitteet estävät pitkät hahmokemian tutkiskelut, ja painoarvo on aikapoukkoilun arvoitusten ratkaisussa. Käsikirjoituksen ongelmat eivät kuitenkaan kytkeydy vain hahmokehitykseen vaan myös siihen, miten mysteerin ratkaisua lähestytään.

Päähenkilönä häärivä aviomies esitetään sankarina, jonka tehtävänä on selvittää mysteeri ja pelastaa vaimonsa kuokkavieraan kynsistä, mutta oikeaan ratkaisuun pääseminen edellyttää toistuvaa vaimoon kohdistuvaa väkivaltaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Tähän liittyvää etiikkaa tai moraalisia ongelmia ei kuitenkaan käsitellä lainkaan. Ulko-oven laittaminen säppiin ja vaimon huumaaminen esitetään yhtä neutraaleina ongelmanratkaisun välineinä, jolloin koko tarinan lähtökohtainen arvomaailma näyttäytyy kyseenalaisena.

Twelve Minutes on nimensä mittainen toistuva kertomus geneerisestä päähenkilömiehestä, tämän vaimosta ja tunkeutujasta, jotka eivät kasva yleisnimiään suuremmiksi hahmoiksi. Samalla kellon tikittäessä eteenpäin ohitetut mahdollisuudet herätellä arvokysymyksiä vaipuvat historiaan. Jäljelle jää hämmästyttävän upea kulissi, joka on kuvakulmineen minimalistisen mutta painostavan kenttäsuunnittelun taidonnäyte, joskaan se yksinään ei ansioistaan huolimatta riitä. Lavasteiden sisällä aika valuu hukkaan näytelmässä, jonka kiilto ei yllä kehysten tasolle.

Twelve MinutesTwelve Minutes
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Perusidea on kiehtova ja helposti lähestyttävissä, lintuperspektiivistä pelialue on upean selkeä ja tiivistunnelmaisen painostava
-
Geneeriset hahmot, ei hahmokehitystä, käsikirjoitus pitää henkistä ja fyysistä väkivaltaa neutraaleina pulmaratkaisuina, eteenpäin vievän dialogin avaaminen ei ole yhdenmukaista
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
12 MinutesScore

12 Minutes

ARVIO. Kirjoittaja Onni Ratala

Erinomaisesta ideastaan huolimatta tähtikaartilla höystetty aikatrilleri jää geneeristen hahmojensa vangiksi.



Ladataan seuraavaa sisältöä