On helppoa olla kyyninen katsoessaan miljoonien dollarien kassamagneetiksi suunniteltua elokuvaa, joka on tehty viimeisen päälle maailman tärkeimmän markkina-alueen miellyttämiseksi.
On helppoa olla kyyninen, mutta Shang-Chi and the Legend of the Ten Ringsissa ei ole mitään kyynistä. Aina avauskuvasta lopputeksteihin kyseessä on rakkaudella tehty ja vahvasti kerrottu Marvel-tarina. Jos siis Marvelin elokuvat kiinnostavat edes vähän, kannattaa Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings katsella.
Shang-Chi on jälleen yksi tarina voimakkaaksi ja mahtavaksi syntyneestä sankarista, joka haluaa kieltää oman tehtävänsä ja vastuunsa. Lopulta on kuitenkin pakko voittaa vastukset ja nousta paikalleen multiversumissa. Kaava on siis tuttu ja turvallinen, mutta onneksi mukana on onnistunut tarina kera kulttuurin, perinteiden ja ylpeyden.
Shang-Chi piileskelee aluksi San Franciscossa, jonne hän on paennut isäänsä Wenwua. Isä pitää hallussaan legendaarista kymmentä rengasta, jotka antavat käyttäjälleen mystiset voimat ja kuolemattomuuden. Nyt sitten Wenwu etsii Shang-Chita ja tämän siskoa. Apuna on vielä ystävä Katy, ja kolmikon on kohdattava faija tehden loppu pahoista suunnitelmista, ja vielä löydettävä legendaarinen ulottuvuus Ta-Lo.
Illan tähtenä on pääroolissa nähtävä Simu Liu, joka hoitaa työnsä lähes täydellisesti. Vastaavasti Akwafina on lähinnä se kokonaisuuden koomikko, joka tekee pilaa karikatyyrimaisista kohtauksista. Lopputulos on hauska ja toimiva. Tony Leung on pääasiallinen pahis, ja ehkä se yllättävin kaikista ollen jopa sympaattinen. Kaikkiaan Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings on hyvin näytelty, ja mahtavasti rytmitetty. Toiminta on hyvin mietittyä ja kuvaus on tehty näyttävästi kuitenkin niin, että se aina palvelee tarinaa.
Mukana on paljon omaa kuvastoa, joka sekoittaa klassisia kung fu -elokuvia, ja taistelulajit ovatkin keskeisessä osassa tarinassa, joka hyödyntää useita kiinalaisia kansansatuja. Aina San Franciscosta myyttisten olioiden maailmaan Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings on värikäs ja hyvin toteutettu elokuva täyden kahden tunnin kestollaan.
Kaiken lisäksi toimintakohtaukset ovat ehkä parasta, mitä Marvelin elokuvissa on nähty. Ohjaaja Destin Daniel Cretton osaa selvästi viedä katsojan keskelle toimintaa, mutta samalla pitää selvillä siitä, mitä oikeastaan on tapahtumassa isommassa mittakaavassa.
Mitä huonoa elokuvassa sitten on, jo mainitun turhan tutun perusajatuksen ohella? En pidä pop-biiseistä eri osioiden välissä, eivätkä ne sovi muutenkaan yhteen muun musiikin kanssa, joka on itse asiassa mahtavaa. Välibiisit vievät katsojan huomion tarpeettomasti muualle.
Mutta muuten Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings on mestariluokan taidonnäyte tarinankerronnasta. Supersankarielokuvahan tämä on, mutta ehkäpä Marvelilla on edelleen paukkuja kertoa nimenomaan tarinoita kiinnostavilla tavoilla.