Suomi
Gamereactor
arviot
Dragon Quest VI: Realms of Reverie

Dragon Quest VI: Realms of Reverie

Lännessä jäi aikoinaan useita Dragon Quest -pelejä julkaisematta. Mutta eipä hätää, sillä viimeisen parin vuoden aikana nämä ropetukset on julkaistu Nintendo DS:lle. Päivitetyt versiot ovat olleet varsin onnistuneita eikä Dragon Quest VI: Realms of Reverie ole poikkeus tähän sääntöön.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Tarinallisesti Realms of Reverie on viimeinen osa Zenithia-trilogiasta, jonka kaksi aiempaa peliä olivat loogisesti Dragon Quest IV ja V. "Sankarin" ja hänen joukkonsa tarkoituksena on vaatimattomasti pelastaa maailma. Matkan varrella opitaan, että todellisen maailman lisäksi on olemassa unimaailma ja tietysti molemmissa seikkaillaan. Dragon Quest VI on ensimmäinen pelaamani Dragon Quest, joten vertailuja sarjan muihin osiin en osaa tehdä. Trilogian päätösosan tarina on pääpiirteittäin varsin yksinkertainen. Näin ollen sitä on keltanokankin helppo seurata.

Pelattavuudeltaan Dragon Quest VI on perinteinen japanilainen roolipeli. Tiukasti kahdessa ulottuvuudessa pysyttelevä toiminta on selkeää. Vuoropohjaisia satunnaistaisteluja käydään paljon, mikä alkaa nopeasti ärsyttää. Onneksi ylläritappelut ovat nopeita ja kiivaita, jolloin ne myös päättyvät liukkaasti. Ei-niin-yllättävästi valikoissa käytetään runsaasti aikaa tavaroita pyöritellen. Hahmonkehitys on kuitenkin suoraviivainen ja yksinkertainen, mikä on hyvä asia.

Japanilaiseen malliin käsillä oleva tehtävä on pidettävä omassa päässä muistissa, sillä erillistä tehtävälokia ei ole. Toinen ärsyttävä piirre on, ettei peli ole mitenkään hyvä kertomaan, mihin pitäisi mennä ja mitä siellä sitten olisi määrä tehdä. Hyvin nopeasti tulee etsittyä läpipeluuohjeita internetin ihmeellisestä maailmasta.

Tallennusjärjestelmää on päivitetty, sillä nyt väliaikaisen talletuksen voi tehdä milloin tahansa. Ratkaisu on erittäin tervetullut ja helpottaa pelaamista varsinkin silloin, kun istuu junassa tai bussissa. Pelitilanteen varsinainen tallennus tapahtuu kirkossa, minkä tajuamiseen keltanokka-arvostelijalla kului hyvä tovi aikaa. Pelimaailma on kiitettävän kookas, mutta onneksi pikamatkustus paikkojen välillä luonnistuu.

Tämä on mainos:

Uusiojulkaisu herää eloon varsinkin graafisesti. Värien käyttö on rohkeata kaikkialla muualla paitsi karttaruudussa. Liikeanimaatioita on runsaasti, mikä on omiaan tuomaan pelihahmoille enemmän persoonaa. Musiikki on mahtipontista ja äänitehosteet muhevia, mutta harmillisesti ääninäyttelyä ei ole.

Dragon Quest VI: Realms of Reverie on oiva uudelleenjulkaisu edellisten seuraksi. Kannattaa kuitenkin varautua pelaamaan läpipeluuohjeen kanssa: sitä tarvitsee useaan otteeseen matkan aikana.

Dragon Quest VI: Realms of ReverieDragon Quest VI: Realms of ReverieDragon Quest VI: Realms of ReverieDragon Quest VI: Realms of Reverie
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Audiovisuaalinen elämys, selkeä pelattavuus
-
Peli kertoo huonosti mihin seuraavaksi pitäisi mennä, liikaa satunnaistaisteluja
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä