Hotline Miami 2: Wrong Number

Hotline Miami oli eräs viime aikojen viihdyttävimmistä peleistä, ja olen odottanut innolla sen jatko-osaa. Hotline Miami 2: Wrong Number on edeltäjänsä tavoin pikseliveren täyttämä vauhdikas räiskintä, jossa pelaaja ohjastaa usein naamion taakse piiloutuvaa hahmoa läpi vihollisten täyttämien kenttien. Peli on verisyytensä lisäksi vaikea, ja monia kenttiä joutuu yrittämään kerta toisensa jälkeen.

Ensimmäinen peli oli loistavan ytimekäs. Korkeiden pisteiden metsästyksen välissä ratkottiin taktisia pulmia ja tutustuttiin omituiseen kerrontaan. Peli onnistui tasapainottelemaan hienosti taiteellisen ja kuvottavan välimaastossa. Kenttien läpäiseminen oli hankalaa, sillä vihollisten liipaisinsormet olivat todella herkässä. Yksikin virhe tarkoitti välitöntä suolausta. Onnistuminen vaati kontrollia, nopeutta, aggressiota ja taitoa. Pelin kuluessa päähahmo sai myös käyttöönsä erilaisia naamioita, jotka antoivat hänelle erikoisominaisuuksia. Mitä enemmän näitä haali itselleen, sitä enemmän kenttien läpäisyissä ja pisteiden keräämisessä pystyi kokeilemaan erilaisia strategioita.

Pelin toteutus oli omaan tarkoitukseensa lähes täydellinen, ja valitettavasti Dennaton on ajoittain kadottanut punaisen langan Wrong Numberin kanssa. He ovat luoneet laajemman ja tarinavetoisemman kokemuksen, joka onnistuu suurimmaksi osaksi palvelemaan ykkösen faneja, mutta mukana on myös täysin uusia elementtejä.

Yksi suurimmista muutoksista on pelin koko. Tämä ei näy pelkästään tehtävien isommassa määrässä, vaan ne ovat myös aikaisempaa laajempia. Tämä ei ole täysin positiivinen yllätys, sillä ensimmäisen osan kentät olivat sopivan kompakteja kokonaisuuksia. Nyt jotkin tasot tuntuvat niihin verrattuna liian pitkiltä ja kömpelöiltä.

Vaikeutta löytyy jälleen runsaasti, mutta suurimman osan ajasta se on on pelkästään hyvä asia. Jokainen tehtävä koostuu sarjasta erilaisia kohtaamisia, joita täytyy lähestyä yrityksen ja erehdyksen kautta. Hotline Miami 2: Wrong Number säilyttää linjan ensimmäisen osan kanssa ja jopa nostaa sitä yhden pykälän verran.

Myös vastustajissa on aikaisempaa enemmän vaihtelua, eivätkä kaikki kukistu samoilla tavoilla. Osan saa nujerrettua pelkästään nyrkeillä kun taas toisiin lähitaisteluliikkeet eivät pure lainkaan. Tämä pakottaa välillä jauhamaan tiettyjä kenttiä niin kauan, että vihollisten paikat ja tyypit tulevat ulkomuistista. Ajoittain aseita joutuu vaihtelemaan kesken toiminnan samalla kun siivoaa huoneita vihollisista tietyssä ja erittäin tarkassa järjestyksessä. Epäonnistumisen pelko leijuu koko ajan takaraivon yllä. Tee yksikin virhe ja saat yrittää koko hommaa uudestaan.

Toinen merkittävä muutos on tarinan sitominen tiukemmin pelikokemukseen. Aikaisemmin tehtäviä ja maskeja pystyi yhdistelemään vapaasti, minkä ansiosta niiden läpäisyissä oli mahdollista kokeilla erilaisia taktiikoita. Nyt etenemisessä ei ole välillä mitään valinnanvapautta. Kokemusta muokataan jatkuvasti tarinan kautta, ja usein kentän tyyli määrittyy juonenkuljetusta tukevien suunnitteluratkaisujen kautta. Eteen tulevia tarinatehtäviä täytyy usein lähestyä tietyllä tavalla, eikä osa alkuperäisen pelin faneista välttämättä pidä uudesta suunnasta. En kokenut tätä mitenkään suurena ongelmana, mutta se rajoittaa valintoja turhaan.

Juoni starttaa lisäksi täysin väärällä jalalla, sillä alussa joutuu todistamaan tarpeetonta seksuaalista väkivaltaa kuvaavaa kohtausta. Se paljastuu tosin elokuvastudion lavastukseksi. Pelaajat voivat myös halutessaan ohittaa tämän pätkän täysin, mikä vain vahvistaa sen tarpeettomuutta. Tämän jälkeen hypitään ajassa, paikassa, hahmojen välillä ja jopa erilaisissa todellisuuksissa. Kaikki on hieman sekavaa, eikä välillä voi tietää mikä on totta ja mikä trippiä. Tämä lienee olleen tekijöiden tarkoitus, mutta hyppysellinen yksinkertaisuutta kerronnassa ei todellakaan olisi ollut pahitteeksi.

Kryptinen tarina ei kuitenkaan saa karkotettua pelin äärestä sen jälkeen, kun löytää sen oikean vauhdin ja fiiliksen. Viihdyttäviä tehtäviä piisaa, ja mukana on roppakaupalla sekä kovia haasteita että herkullisia kohtauksia. Raavin päätäni juonen kanssa enemmän kuin kerran, mutta suurin osa pelin läpäisyn 12-13 tunnista oli todella viihdyttävää. Sen jälkeen aukeava vaikeampi pelimuoto heittää kentät väärinpäin ja lisää niihin vielä uusia vihollisia. Tämä tuo pelille selvästi lisää uudellenpeluuarvoa.

Kaikki eivät lämpene tehtävien rajoituksille, mutta ne tuovat toisaalta pelin tempoon mukavasti vaihtelua. Yhdessä tehtävässä voi esimerkiksi ainoastaan kolkata vastustajat tajuttomaksi, kun taas toisessa voi valita neljästä erilaisesta naamiosankarista eri ominaisuuksineen. Myös tapahtumapaikoissa on enemmän vaihtelua, sillä tavanomaisten kaupunkikenttien lisäksi välillä vieraillaan esimerkiksi linnoitetussa viidakkotukikohdassa.

Wrong Number on miellyttävä sekä ulkoasunsa että ääniensä puolesta. Peli voi näyttää alkeelliselta, mutta karttoihin on upotettu todella paljon yksityiskohtia. Kaikkia niistä ei edes huomaa ensimmäisellä pelikerralla. Visuaalista nautintoa syövät ainoastaan ajoittaiset bugit, kuten ympyrää juoksevat koirat tai oviin juuttuvat viholliset. Näitä ei tule vastaan kuitenkaan kovin usein. Musiikkivalinnasta täytyy antaa myös tunnustusta, sillä se sopii erittäin hyvin ryydittämään kiihkeää toimintaa.

Hotline Miami 2: Wrong Number tekee monia asioita oikein. Pelissä on omat huippuhetkensä, ja jos jäit kaipaamaan ensimmäiseen osaan enemmän juonikuvioita, niin löydät niitä tästä jatko-osasta. Toiminta ei toisaalta ole enää yhtä tiukkaa, eikä tehtävien kanssa saa yrittää yhtä monipuolisia strategioita. Tämä ei mielestäni istu täysin pelin tyyliin. Wrong Number on silti hieno peli, mutta se ei nouse klassikoksi ensimmäisen osan tavoin.

Pelin trailerissa esitelty tasoeditori tulee myöhemmin julkaistavan päivityksen myötä kevään aikana.