Andor (Disney+), 1. kausi, ensitunnelmat

En oikein osaa enää kutsua itseäni Star Warsin faniksi. Ensimmäiset kuusi elokuvaa ovat toki mahtavia samoin kuin osa noina aikoina julkaistuista kirjoista ja sarjakuvista. Viimeiset seitsemän vuotta onkin sitten ollut kylmää kyytiä. Ehkä tuttu kaava on väsähtänyt, tai sitten vain tarvittiin Andoria.

Ensimmäistä neljää jaksoa Andoria voi kutsua Rogue One: A Star Wars Storyn esiosaksi, ja tarjolla on sitä parasta Star Warsia vuosikymmeneen. Kahden ensimmäisen jakson aikana ilmassa on kuitenkin huoli, sillä Diego Luna jatkaa samoilla vanhoilla elkeillä yrittäen lähinnä tehdä miehistönsä elämästä ikävää. Onneksi otteet kuitenkin paranevat kaiken aikaa.

Cassian Andor päättää ottaa riskin ja kokeilla jotain uutta nähdäkseen, mitä galaksissa oikeasti on tekeillä. Vanhan taakse jättäminen merkitsee joidenkin Star Wars -maneereiden hylkäämistä. Nyt suunnilleen kaikki tuntuu uudelta ja oudolta. Tehosteita käytetään hyvin vähän, vaatteet ovat aiempaa vähemmän futuristisia ja henkilöhahmot vähemmän ennalta arvattavia. Tapahtumapaikat ovat aiempaa oudompia, mikä auttaa pitämään katsojan mielenkiintoa yllä. Rogue Onen lailla Andor on parhaimmillaan silloin, kun se pyrkii tekemään jotain uutta ja erilaista.

Erilaisuus koskee myös näyttelijäntyötä. Luna on aiempaa kiinnostavampi ja mystisempi roolissaan, kun taas Stellan Skarsgårdin henkilöhahmosta en osaa vielä sanoa mielipidettäni (hyvässä mielessä). Niin juoni kuin ajoittain kohtauksetkin kapsahtavat vielä vanhoihin tapoihin, mutta kaikki muu tuntuu aiempaa todentuntuisemmalta sotatarinalta kovine panoksineen.

Kaksi ensimmäistä jaksoa saivat minut huolestumaan, mutta ne kaksi seuraavaa jaksoa osoittivat, että tekijät osaavat tehdä omaa juttuaan. Rogue One: A Star Wars Story sisälsi sen parhaan Star Wars -lopetuksen koskaan, joten toivottavasti Andor jatkaa samalla linjalla.